ALKOHOLIPOLITIIKKA

Siinäpä vasta sanahirviö mihin pitäisi näillä seuraavilla riveillä tarttua. Kerrottakoon nyt rehellisesti sitten miksi tällainen valinta, sillä arvon kollegani - mies Rautalammilta, tuo keittiön armoton moottoriturpa, tuo tillikurkkujen nakuttelija, tuo korkkia kiinnipitävä, tuo tarinoiden jamesbond, tuo väsymätön raataja - Timo Turkka haastoi miut kirjoittamaan yhden sanan pohjalta blogia. Katkokaapas tästä ukon blogia, siitä rohkaistuneena miekin innostuin viimein kirjoittelemaan tällaisia turhanpäiväisiä sanahelinöitä:

http://turkka-food-corporation.blogspot.fi/

Emäpitajän vaakuna.

Eiköhän kuitenkin mennä asiaan. Alkoholipolitiikka on aihe mistä lähestulkoon kaikilla on mielipiteitä, koski ne sitten itseään tai ei. Mie kirjoittelen nyt tässä sitten ihan fiilispohjalta enkä jaksa edes tarkistaa faktoja sillä sinne sääntöviidakkoon voisi eksyä pahemmin kuin kesäiseen Bratislavaan eräissäkin mestaruusjuhlissa vehniän hunksin kanssa.

Where is the river?

Aina kun aiheen uutisointiin törmää, ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa. Alkoholin myynti, sen saaminen, käyttäminen ja nauttiminen pyritään tekemään koko ajan hankalammaksi ja vaikeammaksi. Onko nyt sitten hyvä fiilis kun keittoa kannattaa pääsääntöisesti raahata etelänaapurista ja nuo keikyä kuljettavat rekatkin ovat sitten siirtyneet virolaisomistukseen, sillä tällä tavoin he pystyvät mainostamaan tuotteita autojen kyljissäkin. Onkohan tuossa nyt sitten ihan oikeasti menty metsää kohti ja pahasti. Ehkä nekin verolantit joita nyt väkisin työnnetään pois Suomesta, voisi olla hyödyntämässä vaikkapa alkoholiongelmaisia - ja vielä enemmän työllistämässä vaikka alan duunareita ja avustamassa osaltaan esimerkiksi ravintoloiden perustamista ja niiden ylläpitoa.

Sääntö- ja määräysviidakko on sellainen byrokraattinen maanpääleinen helvetti, ettei siitä ota päiviräsänenkään varmaan lopulta selvää. Jos sen oluen tai kahden nauttiminen on niin saakelin vaarallista, niin miten ihmeessä vaikka britit tai keski-eurooppalaiset ovat ylipäätään hengissä. Myös venäjän suunnalla on yhä kuulemma elollista elämää vaikka kuulemma nautiskelevat teräviä liki joka aterian yhteydessä. Niin ja saati sitten ranskalaiset tai italialaiset ketkä lipittävät sitä viininlillinkiä jatkuvalla soitolla.

Mitenkäs kävisikään jos tehtäisiin näin: Baareissa myytävän alkoholin verotus tiputettaisiin alas. Ihannetilanne olisi se, että jos vaikka purkillinen kuohuvaa maksaisi kaupassa euron, niin ravitsemusliikkeessä se olisi mahdollista myydä vaikka parilla eurolla. Ehkä tuo alle puoleen hintaan nykyiseen verrattuna myytävä turvallisessa ympäristössä nautittu herkullinen ohrapirtelö voisikin olla mahdollista vetäistä huiviin hieman useammin, eikä pakkomielteistä humalajuomista pitäisi edes harrastaa joka tilipäivä. Suomalaisenhan pitää saada naama ruttuun silloin kun kerran lähdetään, entäs jos olisikin saumaa käydä vähän useammin jossain ja siemailla puolet vähemmän kerrallaan niitä annoksia. Ehkä sitä kautta ravintoloissa voisi olla enemmän työntekijöitä, heidän veroeuronsa kattaisivat osan tuosta alijäämästä mikä ns. viinaverosta jäisi puuttumaan ja samalla ehkä saataisiin myös vähän eurooppalaistettua juoma- ja ravintolatapoja. Toki myös työllisyystilanteeseen ja jopa yrittämiseen olisi samaa reittiä saatavilla piristystä koska ilman asiakkaita ei ole töitäkään ja niin päin pois.

Lontoon rakeista pystyy tekemään työkkärin logon raunat.

Radikaali, lapsenomaisesti ajateltu mallihan tuo on. Ja vieläpä railakkailla ylilyönneillä varustettu mutta josko siinä olisi edes jonkinasteinen järjenhiven mukana. Kyllä suomalainen viinansa tulee aina löytämään, jos ei muuten niin sitten sitä tehdään itse. Näin on ollut aina ja tulee myös olemaan, vaihtoehtoisestihan on tarjolla myös hieno harrastus vahvempien aineiden parissa mutta siitä en edes lähde kirjoittamaan.

Annetaas paasauksen olla, sillä bloginihan ei ole missään nimessä tarkoitus olla mitenkään järkevän tai kantaaottavan oloinen. Enhän miekään oo kumpaakaan. Keittiöurpon henkilökohtainen suhtautuminen alkoholiin on aika terveellä pohjalla. Varsinkin itä-eurooppalaiset perinneviinakset (lue: pontikat) on ehdottomia helmiä mitä on kiva tarjota vieraille. Vastikään jokunen viikko sitten pääsin juottamaan kavereille erittäin iäkästä romanialaista pontikkaa. Kahden sentin annokset laittoivat muuten ukot nikottelemaan ja irvistelemään aikasta huolella. Seuraavana päivänäkin se kuulemma maistui vielä suussa eli aikasta härkäistä tavaraa sen oli pakko olla. Kaapista löytyy myös muistoja monista muista maista, single malt -viskejä unohtamatta. Niitä mie maistelen mielelläni itsekin. Oluista parhaat tehdään brittilässä, mutta harvoin jos koskaan olen törmännyt sellaiseen peruskuraan mikä olisi juomatta jäänyt. Yks kerta tulee mieleen. Reilu puolentoista viikon euroopan reissu oli viimeisenä iltanaan ajautunut Tukholmaan, eikä iltamyöhään kioskilta saanut kuin mellania. Siihen ei tuon rallin viimeisellä erikoiskokeella pystynyt taipumaan.

Keittiöurpo jossain päin Baltiaa, peilikuva ei liity mitenkään mihinkään.

Monipakkausten alennusmyyntihän on kielletty. Silloin kun ne oli aika uusia juttuja täällä Suomessa niin hauskat (lainausmerkeissä tietty) pakkausten lempinimethän iskeytyi ainakin arkikäyttöön, ellei jopa sivistyssanakirjaan. Vai mitäpä sanotte sanoista siksari, mäyräkoira tai salkku? Joskus vuonna miekkajakypärä kaverin duunipaikalla oli vanhempi työmies kuka lipitteli viikonloppuna välikaljaa kiitettäviä määriä. Kaveri kertoi että edellisenä iltana tuo työmies oli juonut "seitsemän tai kahdeksan kaljaa, mitä siihen sikspäkissä nyt onkaan.."

Vakavilla asioilla ei yleensä saa leikkiä mutta keksitäänpäs nyt perinteinen vitsi kuitenkin alkoholiin liittyen:
- Mitä kaveri sanoo jos juotat hänelle vettä kossuna?
- Ei mitään sillä ei ole enää kaveria.