ALKOHOLIPOLITIIKKA

Siinäpä vasta sanahirviö mihin pitäisi näillä seuraavilla riveillä tarttua. Kerrottakoon nyt rehellisesti sitten miksi tällainen valinta, sillä arvon kollegani - mies Rautalammilta, tuo keittiön armoton moottoriturpa, tuo tillikurkkujen nakuttelija, tuo korkkia kiinnipitävä, tuo tarinoiden jamesbond, tuo väsymätön raataja - Timo Turkka haastoi miut kirjoittamaan yhden sanan pohjalta blogia. Katkokaapas tästä ukon blogia, siitä rohkaistuneena miekin innostuin viimein kirjoittelemaan tällaisia turhanpäiväisiä sanahelinöitä:

http://turkka-food-corporation.blogspot.fi/

Emäpitajän vaakuna.

Eiköhän kuitenkin mennä asiaan. Alkoholipolitiikka on aihe mistä lähestulkoon kaikilla on mielipiteitä, koski ne sitten itseään tai ei. Mie kirjoittelen nyt tässä sitten ihan fiilispohjalta enkä jaksa edes tarkistaa faktoja sillä sinne sääntöviidakkoon voisi eksyä pahemmin kuin kesäiseen Bratislavaan eräissäkin mestaruusjuhlissa vehniän hunksin kanssa.

Where is the river?

Aina kun aiheen uutisointiin törmää, ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa. Alkoholin myynti, sen saaminen, käyttäminen ja nauttiminen pyritään tekemään koko ajan hankalammaksi ja vaikeammaksi. Onko nyt sitten hyvä fiilis kun keittoa kannattaa pääsääntöisesti raahata etelänaapurista ja nuo keikyä kuljettavat rekatkin ovat sitten siirtyneet virolaisomistukseen, sillä tällä tavoin he pystyvät mainostamaan tuotteita autojen kyljissäkin. Onkohan tuossa nyt sitten ihan oikeasti menty metsää kohti ja pahasti. Ehkä nekin verolantit joita nyt väkisin työnnetään pois Suomesta, voisi olla hyödyntämässä vaikkapa alkoholiongelmaisia - ja vielä enemmän työllistämässä vaikka alan duunareita ja avustamassa osaltaan esimerkiksi ravintoloiden perustamista ja niiden ylläpitoa.

Sääntö- ja määräysviidakko on sellainen byrokraattinen maanpääleinen helvetti, ettei siitä ota päiviräsänenkään varmaan lopulta selvää. Jos sen oluen tai kahden nauttiminen on niin saakelin vaarallista, niin miten ihmeessä vaikka britit tai keski-eurooppalaiset ovat ylipäätään hengissä. Myös venäjän suunnalla on yhä kuulemma elollista elämää vaikka kuulemma nautiskelevat teräviä liki joka aterian yhteydessä. Niin ja saati sitten ranskalaiset tai italialaiset ketkä lipittävät sitä viininlillinkiä jatkuvalla soitolla.

Mitenkäs kävisikään jos tehtäisiin näin: Baareissa myytävän alkoholin verotus tiputettaisiin alas. Ihannetilanne olisi se, että jos vaikka purkillinen kuohuvaa maksaisi kaupassa euron, niin ravitsemusliikkeessä se olisi mahdollista myydä vaikka parilla eurolla. Ehkä tuo alle puoleen hintaan nykyiseen verrattuna myytävä turvallisessa ympäristössä nautittu herkullinen ohrapirtelö voisikin olla mahdollista vetäistä huiviin hieman useammin, eikä pakkomielteistä humalajuomista pitäisi edes harrastaa joka tilipäivä. Suomalaisenhan pitää saada naama ruttuun silloin kun kerran lähdetään, entäs jos olisikin saumaa käydä vähän useammin jossain ja siemailla puolet vähemmän kerrallaan niitä annoksia. Ehkä sitä kautta ravintoloissa voisi olla enemmän työntekijöitä, heidän veroeuronsa kattaisivat osan tuosta alijäämästä mikä ns. viinaverosta jäisi puuttumaan ja samalla ehkä saataisiin myös vähän eurooppalaistettua juoma- ja ravintolatapoja. Toki myös työllisyystilanteeseen ja jopa yrittämiseen olisi samaa reittiä saatavilla piristystä koska ilman asiakkaita ei ole töitäkään ja niin päin pois.

Lontoon rakeista pystyy tekemään työkkärin logon raunat.

Radikaali, lapsenomaisesti ajateltu mallihan tuo on. Ja vieläpä railakkailla ylilyönneillä varustettu mutta josko siinä olisi edes jonkinasteinen järjenhiven mukana. Kyllä suomalainen viinansa tulee aina löytämään, jos ei muuten niin sitten sitä tehdään itse. Näin on ollut aina ja tulee myös olemaan, vaihtoehtoisestihan on tarjolla myös hieno harrastus vahvempien aineiden parissa mutta siitä en edes lähde kirjoittamaan.

Annetaas paasauksen olla, sillä bloginihan ei ole missään nimessä tarkoitus olla mitenkään järkevän tai kantaaottavan oloinen. Enhän miekään oo kumpaakaan. Keittiöurpon henkilökohtainen suhtautuminen alkoholiin on aika terveellä pohjalla. Varsinkin itä-eurooppalaiset perinneviinakset (lue: pontikat) on ehdottomia helmiä mitä on kiva tarjota vieraille. Vastikään jokunen viikko sitten pääsin juottamaan kavereille erittäin iäkästä romanialaista pontikkaa. Kahden sentin annokset laittoivat muuten ukot nikottelemaan ja irvistelemään aikasta huolella. Seuraavana päivänäkin se kuulemma maistui vielä suussa eli aikasta härkäistä tavaraa sen oli pakko olla. Kaapista löytyy myös muistoja monista muista maista, single malt -viskejä unohtamatta. Niitä mie maistelen mielelläni itsekin. Oluista parhaat tehdään brittilässä, mutta harvoin jos koskaan olen törmännyt sellaiseen peruskuraan mikä olisi juomatta jäänyt. Yks kerta tulee mieleen. Reilu puolentoista viikon euroopan reissu oli viimeisenä iltanaan ajautunut Tukholmaan, eikä iltamyöhään kioskilta saanut kuin mellania. Siihen ei tuon rallin viimeisellä erikoiskokeella pystynyt taipumaan.

Keittiöurpo jossain päin Baltiaa, peilikuva ei liity mitenkään mihinkään.

Monipakkausten alennusmyyntihän on kielletty. Silloin kun ne oli aika uusia juttuja täällä Suomessa niin hauskat (lainausmerkeissä tietty) pakkausten lempinimethän iskeytyi ainakin arkikäyttöön, ellei jopa sivistyssanakirjaan. Vai mitäpä sanotte sanoista siksari, mäyräkoira tai salkku? Joskus vuonna miekkajakypärä kaverin duunipaikalla oli vanhempi työmies kuka lipitteli viikonloppuna välikaljaa kiitettäviä määriä. Kaveri kertoi että edellisenä iltana tuo työmies oli juonut "seitsemän tai kahdeksan kaljaa, mitä siihen sikspäkissä nyt onkaan.."

Vakavilla asioilla ei yleensä saa leikkiä mutta keksitäänpäs nyt perinteinen vitsi kuitenkin alkoholiin liittyen:
- Mitä kaveri sanoo jos juotat hänelle vettä kossuna?
- Ei mitään sillä ei ole enää kaveria.

Keittiösössintää

Keittiössä työskentely ei saa ainakaan ihan koko aikaa olla liian vakavaa hommaa. Mokia pitääkin välillä sattua ja niin kuin monesti on todettu niin niistä oppii. Ehkä sitten jos kuudennentoista kerran mokaa saman homman tasan samalla lailla niin voi tittelöidä itsensä vaikkapa "nöösipökiöksi", "perushölmöksi" tai "läskipääksi". Itselleen nauraminen on yksi tärkeimmistä hommista niin köökissä kuin sen ulkopuolella. Mie onneks osaan sen taidon ainakin jotenkin. Oon myös sitä ryhmää ketkä ei jaksa hirmuisesti tuijotella tai tutkia reseptejä - vaikka ehkä joskus pitäisi. Sellainen on myös ollut omissa köökeissäni tärkeä ohje: Älä häpeä kysyä tai katsoa vaikka sieltä googlesta. On paljon tyhmempää tehdä radikaalisti väärin kuin kysyä.

Käynpäs tässä aikamatkalla oman mieleni sopukoissa ja kertaan muutaman jonkinasteisen mokan mistä on sitten ehkä tullut opittuakin jotain. Nämä on sattumanvaraisessa järjestyksessä, sillä top-listan tekeminen olisi ehkä haastavaa.

Rommimansikat

Kaljupäisen rainiolaisen kollegan kanssa aikanaan tuli roudattua lautasia, kattiloita ja vaikka mitä yötä myöten pakkasessa helvetillisen liukkaita portaita monta vuotta. Tuo komea ravintolarakennus sijaitsi vielä keskellä metsää lammen rannalla, eikä luonnollisesti sähköäkään ollut käytössä. Myös matka varsinaiselle keittiölle oli pitkä, joten varsinaisesti ei ollut varaa mokata ellei sitten ollut pokkaa mennä singaporelaisille tai zairelaisille vieraille ilmoittamaan että syökäähän pojat kynsiä, tää talipää poltti teidän porot just äsken tossa takassa. No, tämä moka oli onneksi paikattavissa ja mikäli tuo kosovossakin keittänyt karpaasi ei olisi koemaistanut annostani olisi monikin asiakas jättänyt lautasen liki koskemattomaksi. Pikamarinointi rommimansikoille meni nimittäin aika railakkaasti pieleen. Mansikat saivat kyllä selkäänsä rosmariinin ja liekeitetyn rommin mutta sokerinperkele siitä unohtui. Oli meinaan muikea ilme kollegalla hänen maistaessaan noita likipitäen pahalle keittiörommille (?) maistuvia marjoja. Homma paikattiin äkkiä onneksi fariinisokerilla ja botswanan pojat saivat appeensa lusikoitua ennen kuutamouintiaan. Lopputulos toimi onneksi kuin lanttu jouluna. Tähän voi vielä lisätä että sen verran klassikkoannos tuossa tuli luotua, että samaisen miehen kanssa ollaan ainakin kertaalleen nautiskeltu moista herkkua jälkeenpäin ihan vapaaehtoisesti - tosin juop.. syöpymistarkoituksessa.

Minä olen lanttu, toimin jouluna yhtä hyvin kuin peruna keväällä.

Perunamuusi

Elämäni ensimmäinen kokkikoulussa suoritettu näyttökoe meni vähän kuin jessen pääsiäinen. Muusi olisi meinaan paremmin käynyt laastista ja huhun mukaan Joensuuhun rakennettiinkin vastikään uusi silta jossa Keittiöurpon moso on ollut erittäin oleellisessa osassa. Oli meinaan tahmeampaa kuin liisteri ja jos sitä olisi maistanut tai testannut jollain tavoin niin.. No en mie tiiä mitä ois käynyt mutta eipä tiennyt opettajanikaan mihin mahtoi oppilaansa johdattaa antamalla siitä kuitenkin hyväksytyn arvosanan. Oishan siinä ollut se järkeväkin vaihtoehto että Keittiöurpo olisi lentänyt sillä legendaarisella niskaperseotteella koulun (toisen kerroksen) ikkunasta pihalle ja lähtenytkin opiskelemaan vaikka auto- tai rakennusalaa. Tä?

Olen omena.

Kiitosaterian lohkoperunat

Sen jälkeen kun Keittiöurpolle vaimoineen oli tuttu kokkiryhmä loihtinut mitä mainioimmat hääeväät, niin Keittiöurpohan heittäytyi vallan höveliksi. Kutsunpa ukot syömään ja juotan niille samalla suoraa viinaa niin että muuttokuorma kevenee. No, keilailu, saunominen ja jääkiekon katsominen olikin vallan vänkää puuhaa mutta sitten tuli tuon niinsanotun kiitosaterian vuoro. Ja voin kertoa että kun unohtaa rosamundasta tehdyt lohkoperunat vaatimattomasti puoleksitoista tunniksi uuniin niin voidaan puhua goottiperunoista. Yks tyyppi niitä söi ja jopa kehui. Eikä varmaan rakkaat lukijani tule edes ihan järisyttävänä yllärinä että tämä tyyppi on juuri se pesäpalloileva peukkumies. No, ilta jatkui siitä kuitenkin ilman kevyttäkään käsirysyä ja (k)ruunautui sitten Hittiorkesteri Aimon keikalle jonne tuliaisena laulutaiteilijalle vietiin Pavel Skrbekin maila. Pavelilta unohtui muuten aikanaan kysyä että olisiko hän halunnut ostaa sukunimeensä vokaalin.

Rosvosektori?

Yellow-banana-chili-kanasalaatti

Olipa kerran sellainen säilykepurkki jossa luki kyljessä yellow-banana-chili ja Keittiöurpo päätti sitten tehdä maailmaa mullistavan kanasalaatin. Perunoita, kanaa, jeloupananatsiliä, arvottuja mausteita ja eikun rinta rottingilla maistattelemaan. Hyi kamala. Oli meinaan jotain ihan käsittämätöntä sontaa koko setti eikä sitä pystynyt edes pelastamaan millään. En tiedä sitten oliko syy tuossa purkitetussa tuotteessa. Tä?

Siinäpä neljä helmeä. Tarkempia reseptejä ei kannata kysyä, mutta jos kohdilleen osuu niin valitkaa mieluummin hapansilakat, banaanirahka tai vaikkapa pienet kivet.

Vitsihän tähän silti pitää vielä roiskaista, muuten ei tuu riittävän huono fiilis kenellekään:
- Mitä Zen Cafen laulaja syö aamuisin?
- Putrosta.

Smokkimies

Tuossa köökkiuran varrella on sattunut työkavereiksi jos jonkunnäköistä hiihtäjää. Huikeita tyyppejä, pettymyksiä ja kaikkia siltä väliltä. Käytetään tässä nyt hetki aikaa fiilistelyyn ja omistetaan tämä koko teksti yhdelle huipputyypille, taiteilijalle, oman tien kulkijalle, pesäpalloilijalle, kuokkalanjackiechanille, törkyturvalle, läskipäälle, peukkumiehelle eli hyvät naiset ja herrat, arvoisat lukijat saanen esitellä blogitekstini pääosan esittäjän: Mr. Karppanen.

Jimmy

Sanotaan että rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin on muuten Karppasellakin. Kutsuttakoon häntä nyt vaikka Jimmyksi. Ukko tuli meille joskus Keski-Suomen aikana keikkatyövuoroon, ilmoitti että hän muuten sitten jää tähän pysyvästi töihin ja mies on muuten vieläkin samoissa hommissa. Hävytöntä päättäväisyyttä mutta samalla siis äärimmäisen kovaa itsetuntoa. Aluksihan tuosta miehestä oli vaikea saada mitään irti - mitään järkevää siis - ja sama lopputulemahan tässä on. Ei siitä oikein ole saanut mitään irti. Siis totuutta että mikä mahtaa ollakaan miehen salaisuus. Ja minkä ihmeen takia. Helvetin tunnollinen ja äärimmäisen luotettava kokki Jimmy on, toimi meikäläisen luottomiehenä vuosikaudet ja tulipa yksi MM-kisareissukin keitettyä kimpassa, asuttua jokunen viikko samassa huoneessa ja silti ollaan yhä puheväleissä. Ehkä jotain myös kunnioituksesta Läskipäätä kohtaan kertoo se, että valittiin hänet myös lapsemme kummiksi. Mutta nyt on aika kuivata fiilistelykyyneleet ja siirtyä sinne huumorin, huonon huumorin pariin. Sanoisinko suorastaan alkulähteille koska aihe on näinkin vakava.

Jimmyllehän keittiössä on tärkeässä roolissa musiikki. Ja nimenomaan aivan järjettömän, suorastaan äärettömän paska musiikki. Hän kuitenkin diktaattorin lailla valitsee mitä keittiössä kuunnellaan ja kuinka kovaa. Ja valitettavasti suurimman osan biiseistäkin hän laulaa - omilla sanoillaan luonnollisesti sillä miksi monitaituri jättäisi alkuperäisesityksen rauhaan. Tehdäänpäs ihan pieni listaus noista totaaliraiskauksista tai muuten vaan ehdottomista biisivalinnoista:

1. Yö - Joutsenlaulu ja kaikki muukin, varsinkin uudempi tuotanto koska Jimmyn mielestä Duffy on niin söpö
2. Lemmenlaivan teemabiisi instrumentaalina - on muuten mukava uudelle työharjoittelijalle selittää tämän tärähtäessä täysillä ämyreistä että kyllä tuo setä on periaatteessa ihan terve, sen pää on vaan vähän pipi
3. Kojo - Nuku Pommiin - tästä Jimmy laulaa aina pelkästään kohdan "nuku pom, nuku pom"
4. Salarakas oon - Salarakkaat, JEP JEP
5. Lapinlahden Linnut - Lipputangon nuppi - ja uskokaa tai älkää, Jimmy ihan pokkana väittää että hänen päähänsä on pienenä tippunut oikeasti lipputangon nuppi. Periaatteessa se saattaa selittää kaiken mutta huh huh.

Tästä klikkaamalla voit kuunnella parhaan näistä helmistä!

Tuossa siis pieni murto-osa, avannee vähän sitä keittiöhelvettiä mitä arvon kollegat pääsee fiilistelemään. Toisaalta en tiedä voidaanko Taiteilija-Karppasen versioista puhua edes raiskauksina sillä jos alkuperäinen tuote on huono, niin miten sitä voi huonontaa. Kysykää Jimmyltä, kyllä sitä voi. Ja voi luoja kun miettii niitä hänen pesäpallokavereitaan. Mahtaa olla mukavaa taivaltaa kymmenen tuntia bussissa kuunnellen niitä viisuja, keittiöstä pääsee sentään karkuun. Edes hetkeksi. Tsemppiä teille!

Ja on Jimmy aiheuttanut joskus kiusallisiakin tilanteita. Hän kertoi rehvakkaasti heti ekana päivänä Helsingin MM-kisojen keikkahommissa kuinka hän on pelannut peukkuhippaa. Jotenkin siihen liittyi alastomat miehet ja pimeä huone, loppua tai mahdollisia sääntöjä ei kannata edes arvata. Jotenkin vielä kaiken lisäksi tuo juttu kääntyi niin että mie oisin tuossa ollut mukana. Ja Turkan Timolle tässä ohessa terveisiä että tuo on kyllä ihan Jimmyn oma peli ja miun puolesta saa pelata sitä ihan missä vaan kunhan mie en oo mukana.

Kielimiehiä Jimmy toki myös on ja tässäpä ihan lyhyt keittiöenglannin ja -lyhennysten oppimäärä:

• soini = punasipulihilloke

• Vulcan cream = smetana

• stiig = pihvi (häränlihasta)

Ja kanaviillokki on hänen mielestään vihreää. Tottakai on. Niin kuin myös Smokkimies on maailman paras elokuva.

Soini keskellä.

Kerrataan nyt loppuun vielä että Jimmy on huikea jätkä. Enkä missään nimessä halua että kukaan pahoittaa tästä tekstistä mielensä. Olen kysynyt Läskipäältä luvan jopa kirjoittaa ja julkaista tämän joten hengittäkää rauhassa. Aivan mahtavaa että tällaisia heeboja on olemassa. Kuten mr. JW edellisellä Jyväskylän vierailullani sanoi: "Joka päivä se jaksaa vaan yllättää". Ja uskokaa tai älkää mutta näin se vain on. Pyysin miestä lähettämään vielä blogia varten selfien. Tällainen tuli tekstillä "parempaan ei nyt pysty".

Jimmyn selfie matkalla Raumalle.

Lopuksi varastan omahyväisesti hetkeksi huomionne sillä perinteinen vitsi on toki keksittävä. Liittyköön sekin aiheeseen:
- Mitä autolle käy sillä välin kun Karppanen käy kusella?
- Ei mitään sillä se käy dieselillä.

Rieskaa 

Reilu viikko uusissa hommissa ja hiton kiva fiilis on. Keittäminen tuntuu mukavalta ja tuon peruslounaan vääntäminen on vaihteeksi viehättävää ja haastavaa. Toki kivaa on yrittää päivittäin pyrkiä siihen, että hävikki olisi liki nollaa. Ihannetilannehan tuo tietty aina olisikin, aina siihen ei vaan voi pystyä sillä ei jokaisen asiakkaan annoskokoa noutopöydästä pysty millään veikkaamaan. Kippipannu on kyllä niin hieno juttu että sitä ei voi hehkuttaa suotta. On tuollaista vehjettä ollut kyllä ikäväkin eikä suotta. Tänään hauduttelin Aura-broileria lempeästi sen silkkisellä pinnalla ja voi jehna että olikin hyvvee.

Tän päivän uunituoreet joutsalais-henkiset perunarieskat!

Mutta leivästä oli tarkoitus kirjoittaa noin pääsääntöisesti. Meidän firmassa tuo leivonta taitaa olla varmaan kaikilla muilla paitsi miulla sellainen vahva alue. Olikin ihan huikeita perunarieskoja mitä joutsalainen taikuri tänään pyöräytti. Keskusteltiin tovi "rieska"-sanasta ja sillä onkin yllättävän paljon merkityksiä. Kerroin esimerkkinä tuon Etelä-Karjalaisen version joka on myös maanmainiota leipää. Lynxiläis-lappeenrantalainen mr. Karhunen on tuonut kaksikin kertaa tänne hämeeseen saapuessaan tuliaisena tuota leipää ja huikeaa on kyllä. Se valmistetaan ilmeisesti jotenkin päin kohottamalla ja ystävämme wikipedia osasi kertoa että kenties siihen pohjaan käytetään myös tattaria. Muodoltaan tuo on ihan erilainen kuin nuo tämänpäiväiset leivät eli sellainen pyöreä kohonnut leipä, itse olisin veikannut sokkotestissä sitä jonkinlaiseksi limpuksi.

Lappalaisilla taitaa olla rukiinen rieska se juttu eli perkuleen ohutta, osittain jopa vähän kovaa lätkää tyrkitään hirmuisen voimäärän kera tyrkylle aterian kuin aterian kanssa. Lapissahan tuo ruoka tarkoittaa noin yleiskäsityksenä joko poroa (saatetaan lausua porua), loimulohta, lakkoja (lue: suomuurain tai hilla) sekä nokipannukahvia. Jäkälääkin saatetaan syödä jos sitä on porot eli porut sattuneet jänkhälle jäthää. Tai sithen pureskhelhan niithä porun kivekshiä.

Lappalainen ruokalaulu kuultavissa tästä!

Ohrarieska on sitten muuten vielä ihan oma lukunsa eli ehkä se paistetaan pellillä ja tähän tyrkätään pohjanesteeksi piimää. Siitä taitaa tulla se hapan maku ja tämän jättäisin oman rieskatopkolmoseni ulkopuolelle. Ei sillä että se syömättä jäisi sillä läskin mielestä parasta ruokaa on yleensäkin ruoka. Kunhan sitä on paljon. Riittävästi on väärä sana sillä mikä nyt sitten on riittävästi? Onko riittävä se, että se juuri ja juuri riittää vai niin, että siitä syö koko suku ja muukin puoli valtakuntaa. Toisaalta tämä savon suunnalta tuleva rieskaversio on sen suuntainen juttu että sen riittoisuuskin voitaneen määrittää tutun rehvakkain sanoin: saattaapi tuota riittää vuan suattaapi olla riittämättännii.

Sinänsä tämä oli kyllä ihan pöljä aihe sillä enhän mie tosiaan tuosta leipomispuolesta ymmärrä oikeastaan siis mitään. Jauhoja, nestettä ja muita ainesosia yhdistelemällä olen kuitenkin päässyt maistelemaan monenlaisia hienoja makuja. Toinen vaihtoehto oli kirjoittaa politiikasta mutta siitä olisin ehkä tiennyt vielä vähemmän. Listojen makuun kun pääsin tuossa jossain aiemmassa tekstissä niin listataan nyt sitten vaikka leipiin liittyen:

top 3 leipäaiheiset jutut:
1. Juice Leskisen "Kiveä ja Sämpylää" -levyn paita jonka bongasin legendaarisen kouvolalaisen roudarin päältä jokaisella yhteisellä keikalla aikanaan
2. Äiskän joululeipä (sisko ja rouva osaa tehdä tätä onneks!)
3. Voikkoin (henkilö tai välipala)

Ja ettei rakkaat lukijani ihan kaikki kaikkoa tällaisen diipadaapa -tekstin takia niin tottakai tyrkkään tänne ihan itse rakkaudella Teille keksimäni vitsinkin vielä:

- Millä sanoilla leipuri kirosi kun tiputti likakaivoon juuri uunista ottamansa rieskan?
- Voi leipä.

Tämä on muuten erittäin maittavaa nestemäistä leipää riikalaisittain. Cafe Leningradista ainakin löytyy.

Makkalakeittoa

Eka duunipäivä Sahiksella on takana. Keittiöurpo on erittäin tyytyväinen, sillä ekana sopparuokana listalla löytyi makkalakeittoa. Makkalahan on palasta ja viimeisen päälle perinteiseen kaavaanhan tuo keitto piti sorvata ihan persiljasta lähtien. Huomenna on ilo jatkaa kaalilaatikon vääntämisellä sillä tuokin herkku toki veivataan tuoreista kokonaisista aineksista. Ja eikös vaan sitä puolukkahilloa pitää olla. No tottahan toki. Kuka sitä mansikkahillon kanssa söisikään.

Makkalakeittoa. Eipä toimi yhtään vai hä?

Uuden duunin aloittaminen on aina omanlaisensa projekti ja ekojen päivien ja viikkojen aikana tulee uutta informaatiota ovista ja ikkunoista - ainakin jos on duunissa raksalla. Heheh, Keittiöurpo hyvine huumoreineen iski taas. Joka tapauksessa sitä uutta opittavaa on taas kerran ihan hitokseen ja mennään askel kerrallaan tässä eteenpäin. Kun ensin opiskelee nykyiset käytännöt ja koppaa niistä parhaat systeemit sekä sitten alkaa säätämään omia ideoitaan sekaan niin hyvä siitä tulee. Jätetään vielä julkaisematta tulevaisuuden kasvuennuste lounasmäärissä sillä ehkä ekan päivän perusteella ei kannata liikaa alata neppareita aukomaan, saatika jättää koko takkia narikkaan.

Pakko muuten samalla kerrata vielä vähän tuota mennyttä pääsiäisaikaa ja sen sisältämiä eväshommia. Munarikas ajankohta se ei miulle ollut sillä jopa perinteinen Mignon sai jäädä kaupan hyllyyn, myös anopin piilottaman suklaayllärin unohdin etsiä. Tai julkisesti sanon että unohdin kun meni perkeles koko torstain ja lauantain välinen yö valvoessa eli etsiessä mokomaakin yllätystä enkä silti löytänyt.. Ruokaa tuli henkilökohtaisesti laitettua myös aika vähän mutta sunnuntain kunniaksi väännettiin kotosalla sellaisella omenateemalla kolmen ruokalajin illallinen. Alkupalana tyrkyllä oli vispipuuron värinen omena-punajuurisoppa, pääruokana iloteltiin omenaglaseeratulla possulla ja jälkiruuaksi rouva valmisti aivan julmetun hyvää kaura-omenapaistosta ja väsäsipä tuohon kylkeen vielä vaniljakastikkeen. Eikä tietenkään suoraan purkista. Sellainen vaimo miulla, aika huippua. Ja laittoipa tuo vielä tänään huikeat setit parsan ja uppomunien muodossa. Aivan tajuttoman hyvää. Ja mie kun sentään toin sitä makkalakeittoa kotiinkin. Mites se Hallikaisen Koivutimo lauloikaan:

Klikkaa ja kuuntele.

Sainpas munia. Uppomunia. Ja parsaa.

Palataanpas ruotuun vielä sen päästäisjuhlinnan tiimoilta ettei jää muiden kehuminen puolitiehen. Maanantaiset pääsiäisen ruokapisteet täytyy nimittäin heittää ehdottomasti Tampereen Härmälän suuntaan. Vuorokauden uunissa aikaansa viettänyt lampaanjalka intialaisittain skulasi kyllä aivan hitokseen hyvin. Mun mielestä lounaalla käymiseen tuollainen rapiat kolmesaataakuuskeent kilsaa ei oo pahakaan matka jos ruoka on niin hyvää kun nyt oli tarjolla. Kättä lippaan ja kiitokset siis Tuurelle, hyvin oot äitin ja isin pystynyt pitämään ruodussa. Isihän on kuulemma joskus ollut Bollywoodin suunnilla hommissakin, liekö tuo resepti peruja sieltä.

Mutta hei, itseänihän tässä oli tarkoitus kehua. Tai ei ees itseäni vaan uutta mielettömän mahtavaa työpaikkaani. (Ja juu, tämä on maksettu mainos. Ainakin melkein. Vai mitä sanoo tuo Matti Nykäsen kanssa nykyään aikaa viettävä ja kuvissa poseeraava pomoni?) Tulkaahan maistelemaan eväksiä. Peruslounas lähtee kuitenkin muutamalla lantilla ja hinta-laatusuhteen lupaan olevan vähintäänkin kohdillaan. Näkyillään.

Sahiksen lounaslista

Ai niin se pakollinen tunnelmantappaja tähän loppuun. Otetaan aiheeksi tällä kertaa jääkiekko:

- Mitä Tuomas sanoi Iirolle?
- Tarkkina pitää olla.

Minä olen omena. Te muut olette perunoita.

Munarikas lammas

Pääsiäinen iskee päälle eikä sille voi mitään vaikka kuinka yrittäisi. Ihmisillä on törkeän kova tarve ostaa sata purkkia maitoa ja säilykkeitä ja makaroonia ja säkkikaupalla perunoita ja happinaamareita ja munia. Rauhoittukaa hyvät kanssaeläjät. Ei maailmanloppu ole välttämättä tulossa vieläkään. Huomenna on vaan kaupat kiinni, samoin sunnuntaina ja maanantaina. Ei se silti tarkoita sitä, että pitäisi varustautua kolmannen maailmansodan varalle, rakentaa bunkkeri, teurastaa kotieläimet ja kuivata niiden lihat. Ei, vaan kaupat on kiinni yhden päivän. Lauantaina ne on taas auki. Ai että sunnuntaina ja maanantainakin ovat mokomat kiinni. No sitten varmaan joka ikisen pitää hakea myös lauantaina 200 purkkia maitoa, repullinen nötköttiä, lisää makaroonia ja varmuuden vuoksi pyydystää myös naapurin kissa koska senkin lihan voi kuivata pahan päivän varalle. Hei ihan oikeasti, ei tarvitse. Suomessa on yllättävän monta kioskia, huoltoasemaa, liikenneasemaa ja vaikkapa naapuria josta sen puuttuvan maitolitran saa ihan mikä pyhäpäivä vaan.

Riittäisköhän nää viikonlopuksi?

Kaikki tutut tietävät että olen huonon huumorin ystävä. Arvoisat rakkaat lukijat, poistakaa toki tämä blogi lukulistaltanne, kirjanmerkeistä ja minut samalla kavereista vaikka naamakirjassa jos tuo karu totuus iski vasta nyt vasten kasvoja. (Tähän väliin on pakko miettiä myös sellaista että mie tosissaan luulen että joku näitä juttuja seuraisi tai loppuun asti lukisi..) No kuitenkin, muutama malliesimerkki pääsiäisajan aivan helvetin hauskoista vitseistä seuraa ilotulitusrakettien räjähtävään tyyliin potpurina seuraavassa.

- Oikein munarikasta pääsiäistä.
- Saatko pääsiäsenä munan pysymään pystyssä?
- Saitkos pääsiäisenä.. munia?
- Meinaatko maalata munia?
- Hyvää päästäistä.

Hyvää päästäistä, kaipaa varmaan suolaa, mustapippuria ja rosmariinia.

Muistan jonain pääsiäisenä jopa laskeneeni huumoritekstiviestit mitä sain. Muistaisin määrän kohonneen yli kahteenkymmeneen eli selvästi isommaksi kuin Liverpoolin mestaruuksien määrä. Yleensä ne oli sellaisia aivan järjettömän hauskoja kiertoviestejä mitkä nauratti vappuun asti. Osa jopa juhannukseen. Onneksi omat vitsit on hyviä. Ne naurattaa ihan hitosti. Ja tosi pitkään. Esimerkiksi tämä:

- Mitä miulle kannattaa sanoa jos tulen silmä mustana töihin?
- Ei mitään kun kotona on jo sanottu.

Hei mutta pitäähän tässä vähän ruokaankin puuttua. Kohta on naamiokirjassa vähintään kolme päivitystä siitä, miten lammasta ei voi syödä kun se maistuu villalta. Jos valmistat pääsiäislampaan päin persettä niin älä tule suotta leuhottamaan siitä julkisesti. Samahan se ois kun polttaisit aamupuuron pohjaan, söisit sen väkisin ja moittisit että olipas kamalaa. Tai sitten kävelisit lenkillä tahalla jokaiseen koiranläjään ja kiukuttelisit sitten että kengät haisee pahalta. Yks hyvä kiukuttelun aihe on myös sammuttaa kaikki valot, sitoa silmät mustalla liinalla ja koittaa juosta rappuset alas. Jos siinä sattuu kompastumaan niin voi sitten myös päivittää että "perhana, kuka ihme tuohon oli nuo rappuset tuonut". Ihan sama asia on siis tehdä tahallaan ruuasta pahaa ja moittia sitten yleistäen että kaikki lammas on pahaa.

Mie skippaan tänä vuonna lampaansyönnin sillä maa on sen verran vielä routainen ettei rosvopaistimonttua jaksa kaivaa. Eikä tuossa naapurilla näytä olevan lampaitakaan pihalla että sellaisen voisi varastaa - tai siis tässä tapauksessa rosvota. Eikä mulla oo sitä paitsi Dry Vodkaakaan sillä minkä kesä kastelee sen Dry Vodka kuivaa.

Yks parhaista suomalaisistakotimaisista leffoista evö.

Jos joku ihan oikeasti kaipaa ruokavinkkiä pääsiäiseen niin tässähän se varsinainen klassikko olisi tyrkyllä ja ohje ihan videon muodossa. Ei oo vaikeeta:

Pääsiäishanun valmistusohje tästä