lauantai 26. maaliskuuta 2016

Jotkut vitun suvakit

Jotkut vitun suvakit


Olipa eilen kertakaikkiaan huikea kokemus kauppareissulla. Olin poikani kanssa kaupassa käymässä ja toivon, ettei hän kopannut tuosta mitään. En oikein vieläkään tiedä mitä siellä tapahtui, tai mitä oli taustalla mutta jotenkin tähän suuntaan se meni.

Jossain lihahyllyjen välissä leijailee erittäin miehekäs - sellainen suomalainen - hienhaju. Vähän aikaa harmittaa, että hitto kun ei ehtinyt mahtavan mökkireissun jälkeen käymään suihkussa ennen kauppaan huristelua. No, tuo jäätävä käry ei tullutkaan omista dallaseista vaan ihan toisaalta. About 50-vuotias Mirja-Eemeli oli kaupassa kuvitteellisesti kahden n. 16-20-vuotiaan poikansa kanssa. Kutsuttakoon heitä vaikka leikkisästi nimillä Tumppi-Paavo ja Körssi-Pate. Pojille oli meinaan opetettu tapoja. Tätä en tosin vielä tässä vaiheessa tiennyt vaan kaarroin ostoskärryn renkaat ulvoen maitohyllylle.





Saavuin juomaosastolle, jossa hetken katselin pienpanimotuotteita. Näinkö oikein sellaisen raapaisisi naamariin pääsiäisen kunniaksi. Ostopäätöstä ei kuitenkaan syntynyt mutta Tumppi&Körssi heilahtivat paikalle ja toinen vaahtosi toiselle erittäin kovaan ääneen:

- Tällaisia maistelupaketteja ei tarvis olla. Näitä ostaa vaan jotkut vitun suvakit. Kunnon suomalainen mies juo laatikollisen kaljaa ja pullon viinaa. Sitten pitää sammua.

Oli pakko tsekkailla ympärilleen. Missä on Riku Nieminen? Tuleeko Kirveen Markku kohta kameran kanssa mestoille. Kumpaakaan ei näkynyt.

Vähän myöhemmin kuulin vielä kuinka Karjala oli liian kallista ja se laatikko kannattaakin käydä ostamassa toisesta kaupasta jossa se voi olla euron halvempi. Hienoja miehiä ja upea suomalainen ydinperhe. Ai että.

Kotiin päästyäni aloin miettimään tarkemmin että mikähän tuossa tilanteessa oli niin huikeaa. Muutama nosto tuli mieleen.

1. Suomalainen miesihanne.

Onko se niin, että varsinkin kun "vitun suvakkeja" on niin paljon, niin suomalainen mies ja hänen upeat tapansa korostuu. Tumppi ja Körssi olivat ainakin ihan aidosti sitä mieltä, että kunhan he kasvavat vähän isommiksi ja sossu suostuu maksamaan heidän takuuvuokransa niin toimintamalli on valmis. Kaljaa ja viinaa. Niin kauan että sammutaan. Vähän mietin sellaistakin, että oiskohan jopa heidän kotisohvalla joku, kuka on näyttänyt ihan livenä miten tällaista toimintaa harjoitetaan.

2. Vitun suvakit.

Missä vaiheessa se kamalin nimitys on muuttunut muotoon suvakki. Mihin on unohtuneet mm.
- vitun homo
- vitun sivari
- vitun juntti
- saatanan porvarit perkele

Semmoista pääsiäispaatosta. Taidan kohta laittaa karitsan anterot makuihin. Illalla voi sitten herkutella ja ottaa vaikka lasillisen viiniä. Ehkä iloittelen myös saunan ja saunaoluen verran. Vaikka sehän on kyllä vittu suvakki-hommia. Hakiskohan toi akka laatikollisen kaljaa niin päästäisiin asiaan.

Sitä odotellessa sain onneksi käsiini hyvän soittolistan. Tässäpä rakkaat lukijat vähän fiilistä juhlapyhiin. Näiden tahtiin on hyvä sammua.

Tumppi & Körssi top 10

maanantai 15. helmikuuta 2016

Urpo yrittää

Urpo yrittää


Kaikkihan lähti siitä kun joskus ehkä 8 vuotta sitten tuli ensimmäistä kertaa mietittyä että oma paja on jossain vaiheessa saatava pystyyn. Siitä päivästä tähän päivään on tapahtunut lopuksi aika paljon. Oon käynyt katsomassa useatakin ravintolaa, ketjupaikkaa, tyhjää huoneistoa ja niin edelleen. Kuitenkin se "the ajatus" on jäänyt sitten olemaan olematta. Sellainen kun viimein löytyi niin alkoi tapahtumaan. Kokonaisuudessaan tämä street foodin ympärille rakentuva homma julkistetaan kevääseen mennessä.

Listaanpa myös muutaman syyn, miksi tällainen nyt sitten tuli tehtyä:

1. Suurin osa - siltä se ainakin tuntuu - ihmisistä ja työntekijöistä miettii ja jopa puhelee ääneen perustavansa yrityksen. Itsekin olen kuulunut tähän joukkoon ja viimeksi tällaista suunnitellessani ajattelin, ettei kukaan kuitenkaan koskaan perusta mitään. Eli perkeles. Minäpä perustan.

2. Legendaarista Buster-sarjakuvaa lainatakseni: Jos en tee sitä nyt, en tee sitä koskaan. Niinpä niin. Oishan tän tekemistä voinut funtsia vaikka vielä 20 vuotta ja sitten todeta että voi helketinkilketti kun ei tullut sitten tehtyä mitään, kyllähän minä olisin pärjännyt ja osannut.

3. Asiat ja tekeminen. Miksen siis tekisi itse? Saapahan sitten peilin edessä moittia että onpa typerä ukko tuo pomo. Onneks meitä on sentään sitten kaksi niin voi edes toisen syyksi laittaa kaikki huonot jutut. Vai miten se menikään.

Noi kolme nyt tossa listassa riittänee alkuun. Sellainen on ollut hassu huomata, kuinka paljon juttu on lähtenyt jo liikkeelle ja oon kuullut tekeväni ties mitä. Eikös sitä kuitenkin sanota että koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Yhtenä hyvänä kannustimena on ainakin tsemppaava seläntakainen lause ivallisella äänensävyllä: "Ei tule onnistumaan."

Cantona, lokit ja sardiinit

lauantai 21. marraskuuta 2015

Aikataulutusta

No niin. Taas on vierähtänyt ihan hitonmoinen aika edellisestä tekstistä ja tällä samalla jargonilla nää näyttäisi nyt sitten alkavankin. Kalenteriin pitäisi vissiin saada lisää sivuja tai vaikkapa viikkoon yksi päivä lisää niin ehtisi sitten tekemään varmasti kaiken ja vaikka vähän huilimaankin. Mutta ei, se on vaan painettava menemään kuten Apinax aikanaan lauloi:"Aina painetaan, tappi pohjassa, joka ainoassa, asiassa."

Mutta vielä tulee aika jolloin mie aktivoidun tähän kirjoittamiseenkin. Ei jännitetä. Sille yhdelle miehelle kävi hassusti kun se jännitti.

Tämä seuraava osuu hyvin tuohon kalenteriaiheeseen ja on julkaistu Itä-Hämeessä kolumnina 15.10.2013:

- - -
 

Joku roti



Nykyinen ajanlaskumme on alkanut lähteistä riippuen ties milloin. Vuosiluku nolla lienee monille mielessä oleva ajankulun alku nykymuodossaan. Tänään tulee kuluneeksi kuitenkin 431 vuotta siitä, kun paavi Gregorius XIII:n kehittämä gregoriaaninen kalenteri on niin sanotusti otettu käyttöön eteläisessä Euroopassa. Suomessa tämän nykykalenterin käyttöön siirryttiin 1700-luvun puolivälissä ja koska itänaapurissamme se hyväksyttiin vasta 1918, niin suomalaiset ortodoksitkin ovat tähän maailmanlaskemiseen liittyneet vasta vajaa sata vuotta sitten.

Kalenteri oli silti se aihe mistä on tarkoitukseni kirjoittaa. Itse en tulisi toimeen ilman moista kapistusta sillä niin monet sovitut tapaamiset, työpalaverit, varatut viikonloput, ottelutapahtumat ja niin edelleen ovat sinne merkittyinä. Nykyään omenamallinen kalenterini muistuttaa jopa ääneen parin päivän päästä olevasta hammaslääkäristä. Joskus aikanaan käytin taskuun mahtuvaa muistikirjaa, sittemmin A4-kokoista viikkokalenteria. En sitten tiedä onko kalenterin käyttöni ja aikataulutukseni aina edes järkevissä raameissa.

Äiti opetti jo ennen ala-asteelle menoa, että on epäkohteliasta myöhästyä. Muistankin kolmannelta luokalta päivän jolloin olin aamun ensimmäiseltä oppitunnilta varmaan toista minuuttia myöhässä. Pikku-Mikulta pääsi itku kun hän tiesi tehneensä väärin. No, ehkä tuo oli vähän liioiteltu reagointi mutta näin kuitenkin kävi kun sisäinen kalenteri pääsi pettämään. Nykyisessä työssäni en muuten voi sietää sitä josko keittiöön tullaan kahta minuuttia yli kahdeksan, mikäli työt alkaa kahdeksalta. Joku roti, se pitää olla.

Joulu ja juhannus lienevät monille sellaiset vuosittaiset merkkipaalut, sijaitsevathan ne suunnilleen puolen vuoden välein toisistaan kalenterissakin. Toisen jälkeen tietää, että sataa lunta ja on viileää. Toisen jälkeen taasen vastaavasti aurinko helottaa liian kuumasti ja toivoo että edes jossain välissä tulisi sopivan pilvistä. Sinällään toki vuodenajat ovat rikkaus, eikä niiden seuraamiseen tarvitse välttämättä edes kalenteria katsella. Riittää kun vilkaisee ikkunasta pihalle. Jos sataa vettä niin on kesä, kevät, talvi tai syksy. Vai mitenkä se meni.

Englannin Valioliigan kalenteri on taasen minullekin kiusallinen lukea. Pelipäivät eivät välttämättä selviä vaikkapa kotimaisten palloilusarjojen tyyliin jo puolta vuotta aikaisemmin vaan niitä voivat muokata monet muuttujat. Se, pääseekö koti- tai vierasjoukkue jossain muussa kilpailussa etenemään, Euroopan turnaukset, lumimyrskyt ja niin edelleen. Siksi tässä ei uskalla lentoja Keski-Englantiin vielä ostaakaan vaan on seurattava useampaa kalenteria miten aikataulut niissä liikkuvat. Joku roti, se pitäisi olla.

Miku Leppälä

torstai 17. syyskuuta 2015

Mestaruus 2009 keittäjän silmin

Mestaruus 2009 keittäjän silmin


Oli kyllä kunnia saada keittää maamme kovimman urheilulajin parissa vuosikausia. Sinänsä oli aika hauska palata tänään aiheen tiimoille Iltalehden sivustolla kun toimittajan kanssa tovi jutusteltiin noista niin naurettavista ruokakohuista mitä periaatteessa kuka tahansa voi kehittää mistä vaan. Enkä halua puida mitään tän hetken meneillään olevista yksittäisistä twitter-kuvista, joukkueruokailuista tai muustakaan tuollaisesta. Allaolevasta linkistä voi lukea mitä tänään tuli höpöteltyä:

Keittiöurpo Iltalehdessä

Menenpä hetkeksi takaisin tuonne muutaman vuoden taakse ja fiilistelen vähän muutamia kohtia, millaista se ruuan kanssa työskentely olikaan JYPin keittiössä.

2009 kevät oli huikeaa aikaa. JYP voitti ensimmäisen Suomen Mestaruutensa ja nuo playoffit kaikkineen oli jotain niin siistiä että jälkeenpäin huomasi tehneensä aikamoisen määrän työtuntejakin. Duuniputkelle tuli muistaakseni 32 päivää mittaa, tunteja en muista ollenkaan. Tosin mestaruuden myötä sitten juhlittiin tiistain ja sunnuntain välinen yö, hukattiin lompakko ja niin edelleen. Tuon juhlaviikon myötä miulla on niin hieno vaimokin että eihän tuota viikkoa voi tyystin mitenkään unohtaakaan. Vaikka siellä seassa ehkä muutama sekava hetki onkin.

Tuon playoff-kuukauden aikana tapahtui muun muassa seuraavanlainen hauska setti. Toinen finaali pelattiin Oulussa ja voitettiin se Viitasen Mikon maalilla. Olin katsomassa kyseistä peliä Jyväskylän keskustan tuntumassa sijaitsevassa baarissa ja tokihan sitten piti jokunen voitonmalja kilistellä. Huomenna olisi välipäivä sillä seuraava matsi Jyväskylässä pelattaisiin vasta ylihuomenna. Päätin kuitenkin laittaa onnitteluviestiä voitosta joukkueen bussiin ja melkein heti sieltä tulikin puhelua takaisin. Olisiko saumaa saada huomenna sittenkin ruokaa. Tottakai on, vastasin välittömästi. Kietaisin tuopin tyhjäksi, maksoin piikin pois ja hyppäsin taksiin että ehtii hetken huilimaan ennen aamua. Seuraavana aamuna köökkiin, pastat tulille ja hyväntuulinen Hurrikaanijengi sai syödäkseen.

Kaiken kaikkiaan tuon kevään aikana pääsi kokemaan niin unohtumattomia hetkiä urheilun parissa että niitä on vaikea kertoa. Välttämättä monikaan urheilijakaan ei pääse elämässään niin hienosti toimivaan organisaatioon mukaan kuin missä minulla oli etuoikeus touhuta.

Kolmas finaali voitettiin kotona ja neljännessä oli sitten jo mestaruus katkolla. Oli tarkoitus lähteä ravintolaporukan kanssa Ouluun tsekkaamaan tuo peli. Viime metreillä tuli kuitenkin päätös, että pidetään myös kotihalli auki ja näytetään kaikista mahdollisista telkkareista, screeneiltä sekä mediakuutiolta tuo matsi myös Jyväskylässä. Pidettiin tuota ideaa ravintolaväen kesken ihan höpöhöpönä. Kuka nyt tyhjään halliin tulisi peliä katsomaan. No eipä juuri kukaan, paitsi reilu neljä tuhatta henkeä. Sekin oli melkoinen etuoikeus olla tekemässä tuota iltaa. Muistan että hampurilaiset loppui heti kärkeensä ja muutenkin kaivettiin myytävää ruokaa kaapeista sen mitä oluenmyynniltä ehdittiin. Myös mie olin bisseä myymässä ja kun mestaruus ratkesi niin tunnelma oli niin käsittämätön, että vieläkin nousee ihokarvat pystyyn kun tätä kirjoittaa ja sitä miettii.

Huikeita fiiliksiä, välillä pettymyksiä ja vastoinkäymisiä, mutta silti. En ikipäivänä vaihtaisi pois elämästäni sitä aikaa mitä sain JYPillä olla duunissa. Oli se hienoa.

Urheilu on ihanaa!


perjantai 11. syyskuuta 2015

Makkala on hyvää luokaa

Taas on ollut niin hiljaista täällä, että lasketaan vähän rimaa. Kun kelloon ei löydy mistään lisää tunteja niin julkaistaan vanhoja tekstejä. Tämä kyseinen teksti on julkaistu elokuussa 2013 Itä-Hämeessä mutta koska makkala on aiheena klassikko niin menköön. Ja todetaan samalla että viime kuussa juhlittiin siis HK:n Sinisen 52-vuotispäivää.
  - - -

Makkala on hyvää luokaa


Valkeakoskelainen kitarateknikko totesi muinoin tamperelais-henkisessä viihdeohjelmassa kuolemattoman lauseen: Makkala on hyvää luokaa. Paikkaahan se pitää ja myös tuosta lauseesta on tullut klassikko, ettei jopa tarvitsisi sanoa omituista sanaa: lentävä. Kyseinen sketsi eteni jotenkin niin että naisen tarjoama omatekemä ruoka – vai pitäisikö sanoa luoka – ei kelvannut vaan omasta muovipussista kaivettu lenkkimakkara oli sitten illalliseen kelpaava eines.

Ja tänäänhän on makkaranystävillä juhlapäivä. Ikuinen klassikko eli HK:n Sininen lenkki täyttää tällä päivämäärällä 50 vuotta. Onneksi olkoon ”blooa”, uskon että ”lökäriä” myydään ja syödään tänään hurjan monta kiloa. Eräs tuttu bassotaiteilija kaivanee kyseisen tuotteen povitaskustaan ja huitaisee sen kylmänä naamariin ruokatunnilla. Sininenhän on parhaimmillaan kylmänä tai lämpimänä. Kotona tai kylässä. Suomessa tai Turussa. Saunassa tai taksijonossa. Lompakossa tai silmälasikotelossa. Ja päivänsankaria yhtään väheksymättä, moni muu ”putki” kyllä saa allekirjoittaneen nostamaan peukkunsa ylös. Samoin suupielet, joista kenties nälkäisenä valuu vähän kuolaakin.

Hippasen ärsyttää aina keväisin, kun markkinoille tulee niin monta uutta makkaralaatua. Siinä sitä sitten pitää yrittää juhannukseen tai heinäkuun alkuun mennessä testata mahdollisimman monta uutta versiota läpi. Loppujen lopuksi menee pari viikkoa niin sanottujen makkaraövereiden parissa eli rasvakaapelia ei tee mieli ollenkaan. No, kesän taittuessa loppua kohti uutuuksista grilliin mahtuu ehkä yksi tai kaksi variaatiota mutta mielellään sinne valitsee kuitenkin niitä rakkaita tuttuja kämppingejä ja kapanosseja.

Makkaran parhaimpiin kavereihin kuuluu toki sinappi. Jotkuthan sotkevat siihen myös ketsuppia ja mikäs siinä. Mieluummin miten vaan. Saksassa syömäni currywurst kyllä toimii myös erittäin hyvin, samoin toki pienten lihafirmojen erikoisputket joihin on myös tullut tutustuttua niin usein kuin vaan mahdollista. Sitten on tietysti vielä kaikilla se oma, ainut ja oikea tyyli paistaa makkaraa. Joko viiltojen kanssa tai ilman, kaasulla tai hiilillä, tikun nokassa tai uunissa.

Voi pojat mitä ruokaa sainkaan viime viikonloppuna. Kunnon makkarakastiketta vanhan ajan tyyliin eli ruskeassa kastikkeessa ja keitettyjen perunoiden kera. Koeannoksena valmistin myös tulevaa kiekkokautta varten variaation kolmesta erilaisesta makkarasta kera haudutetun hapankaalin ja omatekemän jalon sinapin. Mutta Heinolassa syntynyt klassikko on silti ehkä suosikkini makkararuuista. Jokkismakkara siis. Legendaarinen makkara valmistetaan äärimmäisen kuumassa grillissä niin että pinta palaa mustaksi mutta makkara on sisältä yhä kylmää. Voi veljet.