Keittiösössintää

Keittiössä työskentely ei saa ainakaan ihan koko aikaa olla liian vakavaa hommaa. Mokia pitääkin välillä sattua ja niin kuin monesti on todettu niin niistä oppii. Ehkä sitten jos kuudennentoista kerran mokaa saman homman tasan samalla lailla niin voi tittelöidä itsensä vaikkapa "nöösipökiöksi", "perushölmöksi" tai "läskipääksi". Itselleen nauraminen on yksi tärkeimmistä hommista niin köökissä kuin sen ulkopuolella. Mie onneks osaan sen taidon ainakin jotenkin. Oon myös sitä ryhmää ketkä ei jaksa hirmuisesti tuijotella tai tutkia reseptejä - vaikka ehkä joskus pitäisi. Sellainen on myös ollut omissa köökeissäni tärkeä ohje: Älä häpeä kysyä tai katsoa vaikka sieltä googlesta. On paljon tyhmempää tehdä radikaalisti väärin kuin kysyä.

Käynpäs tässä aikamatkalla oman mieleni sopukoissa ja kertaan muutaman jonkinasteisen mokan mistä on sitten ehkä tullut opittuakin jotain. Nämä on sattumanvaraisessa järjestyksessä, sillä top-listan tekeminen olisi ehkä haastavaa.

Rommimansikat

Kaljupäisen rainiolaisen kollegan kanssa aikanaan tuli roudattua lautasia, kattiloita ja vaikka mitä yötä myöten pakkasessa helvetillisen liukkaita portaita monta vuotta. Tuo komea ravintolarakennus sijaitsi vielä keskellä metsää lammen rannalla, eikä luonnollisesti sähköäkään ollut käytössä. Myös matka varsinaiselle keittiölle oli pitkä, joten varsinaisesti ei ollut varaa mokata ellei sitten ollut pokkaa mennä singaporelaisille tai zairelaisille vieraille ilmoittamaan että syökäähän pojat kynsiä, tää talipää poltti teidän porot just äsken tossa takassa. No, tämä moka oli onneksi paikattavissa ja mikäli tuo kosovossakin keittänyt karpaasi ei olisi koemaistanut annostani olisi monikin asiakas jättänyt lautasen liki koskemattomaksi. Pikamarinointi rommimansikoille meni nimittäin aika railakkaasti pieleen. Mansikat saivat kyllä selkäänsä rosmariinin ja liekeitetyn rommin mutta sokerinperkele siitä unohtui. Oli meinaan muikea ilme kollegalla hänen maistaessaan noita likipitäen pahalle keittiörommille (?) maistuvia marjoja. Homma paikattiin äkkiä onneksi fariinisokerilla ja botswanan pojat saivat appeensa lusikoitua ennen kuutamouintiaan. Lopputulos toimi onneksi kuin lanttu jouluna. Tähän voi vielä lisätä että sen verran klassikkoannos tuossa tuli luotua, että samaisen miehen kanssa ollaan ainakin kertaalleen nautiskeltu moista herkkua jälkeenpäin ihan vapaaehtoisesti - tosin juop.. syöpymistarkoituksessa.

Minä olen lanttu, toimin jouluna yhtä hyvin kuin peruna keväällä.

Perunamuusi

Elämäni ensimmäinen kokkikoulussa suoritettu näyttökoe meni vähän kuin jessen pääsiäinen. Muusi olisi meinaan paremmin käynyt laastista ja huhun mukaan Joensuuhun rakennettiinkin vastikään uusi silta jossa Keittiöurpon moso on ollut erittäin oleellisessa osassa. Oli meinaan tahmeampaa kuin liisteri ja jos sitä olisi maistanut tai testannut jollain tavoin niin.. No en mie tiiä mitä ois käynyt mutta eipä tiennyt opettajanikaan mihin mahtoi oppilaansa johdattaa antamalla siitä kuitenkin hyväksytyn arvosanan. Oishan siinä ollut se järkeväkin vaihtoehto että Keittiöurpo olisi lentänyt sillä legendaarisella niskaperseotteella koulun (toisen kerroksen) ikkunasta pihalle ja lähtenytkin opiskelemaan vaikka auto- tai rakennusalaa. Tä?

Olen omena.

Kiitosaterian lohkoperunat

Sen jälkeen kun Keittiöurpolle vaimoineen oli tuttu kokkiryhmä loihtinut mitä mainioimmat hääeväät, niin Keittiöurpohan heittäytyi vallan höveliksi. Kutsunpa ukot syömään ja juotan niille samalla suoraa viinaa niin että muuttokuorma kevenee. No, keilailu, saunominen ja jääkiekon katsominen olikin vallan vänkää puuhaa mutta sitten tuli tuon niinsanotun kiitosaterian vuoro. Ja voin kertoa että kun unohtaa rosamundasta tehdyt lohkoperunat vaatimattomasti puoleksitoista tunniksi uuniin niin voidaan puhua goottiperunoista. Yks tyyppi niitä söi ja jopa kehui. Eikä varmaan rakkaat lukijani tule edes ihan järisyttävänä yllärinä että tämä tyyppi on juuri se pesäpalloileva peukkumies. No, ilta jatkui siitä kuitenkin ilman kevyttäkään käsirysyä ja (k)ruunautui sitten Hittiorkesteri Aimon keikalle jonne tuliaisena laulutaiteilijalle vietiin Pavel Skrbekin maila. Pavelilta unohtui muuten aikanaan kysyä että olisiko hän halunnut ostaa sukunimeensä vokaalin.

Rosvosektori?

Yellow-banana-chili-kanasalaatti

Olipa kerran sellainen säilykepurkki jossa luki kyljessä yellow-banana-chili ja Keittiöurpo päätti sitten tehdä maailmaa mullistavan kanasalaatin. Perunoita, kanaa, jeloupananatsiliä, arvottuja mausteita ja eikun rinta rottingilla maistattelemaan. Hyi kamala. Oli meinaan jotain ihan käsittämätöntä sontaa koko setti eikä sitä pystynyt edes pelastamaan millään. En tiedä sitten oliko syy tuossa purkitetussa tuotteessa. Tä?

Siinäpä neljä helmeä. Tarkempia reseptejä ei kannata kysyä, mutta jos kohdilleen osuu niin valitkaa mieluummin hapansilakat, banaanirahka tai vaikkapa pienet kivet.

Vitsihän tähän silti pitää vielä roiskaista, muuten ei tuu riittävän huono fiilis kenellekään:
- Mitä Zen Cafen laulaja syö aamuisin?
- Putrosta.