tiistai 31. maaliskuuta 2015

Paha artisti syö


Jonkin verran tuli kierrettyä erilaisissa soittoruokaloissa ja kesätapahtumissa tuossa menneinä vuosina noin niin kuin esiintyvänä taiteilijana. Jopa silloin tuli syötyä ja kyllä rider sisälsi keikoilla kosteamman puolen lisäksi myös ruokaa - toiveena jopa lämmin ruoka. Käyn tässä nyt muutaman tapauksen läpi fiilispohjalta, välillä tuntui kyllä ihan oikeasti siltä että artisti on se "paha" joka pitää ruokkia. Jyväskylässä erään keikkapaikan keittiössä kuulemma lukeekin että "Ei kokolihaa artistille." Että sillälailla.



Älkää ny itteenne teloko!

Nälkä parantaa usein ruuan makua. Jopa hippasen jäähtynyt roiskeläppä (aka kytkinlevy, aka ruoskeläppä) saattaa olla erittäin toimiva setti, mikäli vatsalaukku huutaa tyhjyyttään. Keikka-autossa legendaarisia herkkuja oli yhdistelmät patonki-valmislihapullat-valkosipulituorejuusto. Herkullinen hetki oli se, kun rumputaiteilija avasi kesäkuumassa autossa - aikana ennen ilmastointia - tuon lihapullarasian ja edellisenä iltana nautitut bändioluet alkoi pyrkimään hihnalla takaisinpäin. No, tuo tuli kostettua monestikin sillä punaisella lapulla varustettu lenkkimakkara kera parin vanhan piimälitran kuittasi moisen saundin komeasti.

Yleensähän tuo kiertäminen tarkoitti aikatauluiltaan sitä että aamulla herätys kaupungissa x, aamiainen jossain ja autoilu seuraavaan mestaan. Tuolla sitten roudaus sisään jos joku muisti tulla avaamaan ovet sovittuna aikana, soundcheck ja sen jälkeen ruokailu. Jos siis sellainen ruokailu sattui olemaan järjestetty. Suuntaan ajatukseni mietelmien tässä vaiheessa Pohjanmaan suuntaan. Edellisenä iltana oli loistettu neonvalojen pyhässä paikassa - Sysmässä. Keikan jälkeen ajomatka Jyväskylään jossa reilun kahden tunnin unet ja nokka kohti Seinäjokea. Päivän aikataulu oli muutenkin helvetin kiireinen joten ruokailu oli mahdollista vasta joskus alkuillasta. Jumalation miten hyvälle maistuikaan jättimäinen kebab-annos keikkapaikan yläkerrassa. Paikkana toki legendaarinen "Varttibaari" eli Bar 15. Muutenkin tuolla oli aina hyvä meininki, terkut Juhalle jos satut joskus tätä vaikka lukemaan. Sitä miestä ei varmaan ainakaan silloin olisi saanut suuttumaan millään.

Joensuussa majaillessani keikkamatkat oli hiton pitkän tuntuisia ja likilegendaarisen Heinola Laajentaa -rundin päätöskeikka vedettiin Helsingissä. Hammaslääkärin jälkeen hyppäsin suoraan junaan tuolla Pohjois-Karjalassa ja ravintolavaunun oltua suljettuna nälkä kasvoi järjettömiin mittasuhteisiin jo Imatran kohdilla. Perille asti piti kuitenkin kituuttaa ja kun rahaa ei ollut kummassakaan taskussa oli rautatieasemalta vielä ajettava spåralla Hakaniemeen. Pummilla tietty. Siellä olikin onneksi ruoka jo valmiina mutta perhana vieköön se oli loppunut. Kylmää kalakeittoa oli kuulemma tarjoiltu eikä se niin hääviä ollut että en kuulemma jäänyt mistään paitsi. Jaahas, sitä ei pysty siis arvostelemaankaan.

Herkullinen kalasoppa.
Aikamoinen klassikko tapahtui myös Oulussa. Myin tuolloin Pajula Recordsin ohjelmatoimiston kautta Varjo-orkesterin levynjulkkarirundia ja kiertue tehtiin pienellä budjetilla. Yksi tärkeä pointti oli kuitenkin se, että keikkapaikoilta saisi sen päivän ruoka-annoksen liksan lisäksi. Vielä tarkennuksena lisättiin, että osa ruuasta on oltava kasvisruokaa. Oulussa ruoka toimitettiin sovittuna aikana mutta kasvisruokaa ei ollutkaan. Tätä sitten hienovaraisesti pyydettiin vielä baaritiskiltä ja keskustelu meni jotenkin seuraavasti:

- Hei sori, meidän kasvisruoka puuttuu vielä.
- Odotapas hetkinen niin tuon annoksen pöytään.

Okei, homma siis kunnossa. Haavekuvat couscousilla täytetyistä zuccineista ja tofu-lindströminpihveistä haihtuivat kuitenkin pikaisesti. Samainen tarjoilija kipitti pöytään III-tuopin.

- Tossa ei oo lihaa.
- Aha.

Ja asiat loikkii mutta loikkikoon. Pienen budjetin bändinä kaikki tehtiin Luomakunnassa itse, levy-yhtiön suosiollisella avustuksella toki. Myös musiikkivideon kuvaussessio hoidettiin cateringia myöten omin voimin. Muistan kolmen päivän mökkireissun ruokalistan sisältäneen minestronekeiton varsin hyvin. Allekirjoittanut söi sitä kummipoikani isän kanssa vielä tuon session jälkeen nelisen päivää kun ei muutakaan juuri ollut. Alkoi siihen malliin tökkimään mokoma soppa, että vielä tähänkään päivään mennessä en ole edes harkinnut moisen sotkun syömistä. Jo pelkästään se, että joku tekee sitä samassa keittiössä saa pahan maun suuhun. Tuosta voisi kehittää toki omanlaisen dieetin, minestrone-dieetin. Yritäpä syödä sitä vaikka alkuun pari vuotta joka päivä neljästi. Väitän että ennen pitkää annoskoko jää niin pieneksi että laihtuminen on välttämättömyys. Toisaalta ehkä miellyttävämpi keino laihtumiseen voisi olla vaikka malaria tai ebola.

Pikkufestarien legendaarista artistisapuskaa on tullut veivattua itsekin. Mikäpäs sen parempaa kuin arpakuutiospydäri. Siis nimenomaan se halvin valmispyttipannu mitä pakastealtaasta löytyy. Voin vain kuvitella sellaisten bändien toleranssin tuohon ruuankorvikkeeseen, jotka kiertävät enemmän noita kesäjuhlia. Purupintaa eväässä on juuri sen verran mitä sinne on sattunut lentämään hiekkaa sekaan. Makua voi puolestaan säätää sinapilla, jos sitä sattuu olemaan tarjolla. Toisaalta ruoka, joka sisältää makkaraa ei voi lopuksi olla sielultaan kovin paha. Makkala on hyvää luokaa. Mutta nouseeko Haka liigaan?

Hyvää luokaa - lonkerot loppuu ihan justiinsa.

Ensi kesänä ainakin kertaalleen tulee syötettyä artisteja. Yhtenä hyvänä vaihtoehtona on tehdä jotain sellaista mitä eivät välttämättä ole koskaan syöneet. Rautalampilainen (meniköhän sanamuoto nyt oikein) leipurimme oli visioinut täytettävän näkkileivän jossa salaatin, juuston ja kinkun lisäksi olisi lakritsikastiketta. Lisäksi hän väitti tuon tapahtuneen unessa mutta mie oon taasen sitä mieltä että savolaiselle tuo voi olla ihan normaalikin juttu. Tiedä häntä.

Näin aprillipäivänä sopii päättää taas kerran blogi itsekeksittyyn vitsiin. Nyt voisi kalastella Atrialta sponssirahoja mainosidealla:
- Atrillia, atrillia..

Olipa huono.



Uusia tuulia


Yksi ajanjakso työelämässä vaihtuu toiseen. Vierumäen Matkakeitaan työt on osaltani taputeltu ja kiitokset sekä terveiset kaikille työtovereille tuonne liikenneasemien ykkösosoitteeseen. Teette arvokasta duunia ja asiakkaita piisaa reilusti. Itsellä tuli reilun vuoden työjakson jälkeen aika vaihtaa maisemaa ja tarttua uusiin, erilaisiin haasteisiin.

Ai miten niin Keittiöurpo?


Aloitan pääsiäisen jälkeen Catering Mia-Marian leivissä keittiöpäällikön nimikkeellä työtehtävät. Heinolan pahamaineisessa ghettossa - Tommolassa sijaitseva lounasruokala Sahis on toimipisteeni ja tulemme jalkautumaan entistä enemmän myös kesätapahtumiin ja toki pitopalvelu on sellainen omaa sydäntä lähellä oleva haaste. Juhlapalveluita on tullut elämän aikana hoidettua ristiäisistä hautajaisiin, rokkifestareista rippijuhliin ja paljon siltä väliltä. On aika heittää uusi vaihde silmään, siirtyä ohituskaistalle ja toivoa ettei tutkaa ole vastassa seuraavan mäennyppylän takana. Ensihaisteluiden jälkeen työilmapiiri tiiviissä työyhteisössä vaikuttaa erittäinkin rennolta ja kaikenlaista uutta tullaan takuulla kokeilemaan. Ideoita pyörii ja jos normaalisti mennään eteenpäin niin se 90% kaikesta kannattaa kokeilematta unohtaa, tuosta jäljelle jäävästä kymmenestä pinnasta on kuitenkin silti vielä paljonkin siilattavaa että saadaan homma mallilleen.

Ensimmäinen varsinainen tapahtumakeikka tulee olemaan synnyinkotini läheisyydessä Heinolan kirkonkylässä. Puotinkamarin pihalla järjestettävä perinteinen Kevätkarkelo järjestetään tulevana keväänä 23.5. ja sinne voipi tulla sitten maistelemaan uusia "Sahiksen grillin" tuotteita eli vaikkapa noita aiemmissa teksteissäni testaamiani purilaisia ja piirakoita. Laitellaan siihen mennessä koekeittiössä maut kohdilleen niin, että janoa piisaa sitten koko illan ajaksi. Ja onhan tuolla lavallakin rettelöimässä myös pala sydäntäni Luomakunnan muodossa. Hienot bileet taatusti tulossa, säätäkin on jo tilailtu kesäisempään tyyliin sopivaksi.

Tästä se siis pikkuhiljaa lähtee - bloggarin ja virallisen Sahiksen Keittiöurpon julkinen elämä. Ottakaa toki yhteyksiä jos vaikka tarvitsette saunailtoihin voikkosia tai huonoa seuraa. Myös lounas kannattaa ehdottomasti tulla koeajamaan, pyritään vääntämään kaikki mahdollinen omin pikku (?) kätösin raaka-aineista lautasille asti. Nettisivujen sisältö tulee vielä päivittymään tuossa piakkoin joten kannattaa seurailla osoitetta:

 www.cateringmiamaria.fi.

Tsekatkaa toki myös noita aiempia treenaustekstejä ja ehdottomasti kriittistä kommentointia odottelen myös. Eiköhän laiteta ennen sitä rämäkkäästi sventterillä potaisten ja oikein kunnolla ja nyt lähti!:

Punkkia perheen pienimmille!


maanantai 30. maaliskuuta 2015

Ruokaa urheilukatsomoissa


Eilen tuli taas kerran petyttyä suomifutiksen ääressä mutta ei siitä tällä erää sen enempää. Tarkoitus oli pureutua vähän tarkemmin siihen, mitä urheilua katsoessa varsinkin paikan päällä tulee mätettyä suuhunsa. Kotikatsomossa itselle riittää yleensä perinteinen perunalastu-limu-osasto. Toki joskus on veivattu hodareita tai syötyä perusputkea keskihölmön kera. Kotikatsomossa kun jopa Suomessa anniskeluoikeudet ulottuvat siihen itse tapahtumaan asti.

Taas viittaan heti ekana brittilään, sillä tuolla ne niin klassiset lihapiiraat ovat futispelissä the juttu. Tuollaisia on tullut maistettua ainakin Barnetin, Manchester Unitedin, Wiganin sekä United of Manchesterin kotipeleissä. Viimeksi mainitussa oli hieno meininki sillä tuo foliovuuassa oleva lätkä oli asteiltaan varmaan sellaisen 128 eli palovammat suussa oli tosiasia vaikka sitä viileässä ja tuulisessa kelissä jäähdyttelikin reilun vartin. Tarjoilu tapahtui wc-tilojen ääressä sijaitsevassa pienessä betonikopissa joka oli tainnut joskus olla vierasjoukkueen pukuhuonetila. Homma toimi kuitenkin, jono liikkui eikä kukaan kysynyt kenelle olen toisen oluistani viemässä. Ja vaikka olisin rehellisesti sanonut imaisevani ne molemmat mahdollisimman pian naamariin niin mussutus olisi jäänyt nolliin eikä alkoholiviranomaiset olisi edes vienyt lupia anniskelijalta. Piirakan sai viedä katsomoon, keittoa ei. Parempi toisaalta niin, sillä vauhdikkaampi kannattajakulttuuri olisi voinut tuoda ikävän fiiliksen siitä, että joku läikyttää oluen mukista pois. Niin ja tarkennuksena vielä se että kyseinen jengi pelasi tuolloin Englannin seitsemänneksi korkeimmalla sarjatasolla:

FCUM-meininkiä Gigg Lanelta Burysta

Suomessa kiekkopeleissä ruokapuolella ovat ehdottomasti ulkona kaasugrillillä paistetut makkarat. Siinä on jotain hienoa fiilinkiä kun kunnon pakkasella jonotat putkia pihalla, palelet ja kun saat oman vuoron niin kerrotaan että makkarat loppuivat tai kaasu loppui tai just ollaan laittamassa uusia. Perinteinen jokkismakkara on tuohon väliin kova juttu ja sen reseptiikka paljastettakoon seuraavassa. Ei ole vaikeaa eli jokainen voi kokeilla ensi kesänä kotonaan:

JOKKISMAKKARA
- varaa paketillinen peruskämppinkiä tai mieluummin vielä halvempaa makkuria
- laita se jääkaappiin tai pakasta pikaisesti
- grilliin niin paljon lämpöä kuin mahdollista
- sovi ruokailuajan olevan kolmen minuutin päästä
- ota vasta tässä vaiheessa paketti pakkasesta/jääkaapista
- grillaa makkaraa ainakin toiselta puolelta niin että se mustuu
- tarjoile ja toivo että se on sisältä kylmä eikä haittaa vaikka olisi vähän jäässäkin, pääasia on että pinta on käristetty
- annoksen kruunaa halvin mahdollinen sinappi ja mielellään mahdollisimman tyhjästä purkista niin että sitä pitää ravistaa monesti eikä silti saa makkarataskun pohjalle juuri mitään
- unohda hankkia servetit

Ulkonäöllisesti toimiva jokkismakkara.


Joensuun Raviradalta on matkaan tarttunut yksi urheilutapahtumien klassikko. Normisti raveissa syödään hernerokkaa mutta tuolla ei siihen pysty kun on muutakin ollut ainakin tarjolla. Tonnikala-ranskalaiset meinaan. On muuten ihan oikeasti toimiva setti ja annoskoko niin iso, ettei tarvitse narista nälän perään moneen tuntiin. Reilu kasa ranskalaisia annostellaan lautaselle (kertakäyttöinen) keoksi, päälle kaadetaan purkillinen tonnikalaa ja pintaan riittävästi kiinankaalia, tomaattia ja kurkkua. Koko komeuden voi vielä vuorata majoneesilla, sinapilla, ketsupilla ja kummelista tutuilla kuivilla mausteilla.

Pienten urheilustadionien meininki on yleensä se paras. Ehdottomia suosikkipaikkojani on Jyväskylän Koskenharjulla sijaitseva Pub Laiton. Ruokavalikoimassa ainakin pari kesää sitten oli kahdenlaista makkaraa. Joko lihaisampaa tai sitten ei. Menovesi oli kylmää, sitä oli riittävästi ja Karppanen hakkasi kunnareita minkä ehti. Union Plaanin peleissä ainakin viime kesänä myytiin makkaraa euron kipale. Sopiva hinta joka ei jätä ainakaan ketään tinkimään että voisiko saada kolme kahden hinnalla. Tai siis tottakai aina voi tinkiä mutta Heinolan urheilupyhätön ja tunisialaisen torin välillä on matkaa jokunen tuhat kilometriä.

Ja onhan sitä joskus tullut itsekin kehiteltyä annosta urheilunseuraajien iloksi. Uutinen tältä vuosikymmeneltä ja kyseessä legendaarinen Jonneburger:

http://www.jypliiga.fi/uutiset/jyp-kolossi-jonne-virtaselle-nimikkopurilainen

Jonne on ehdottomia suosikkeja kiekkoilijoista joten tässä vielä pieni namupala "ystävyysottelusta":

Jonne taiteilee AK Bars Kazania vastaan





perjantai 27. maaliskuuta 2015

Viiltävää analyysia


Voi veitsi. Hauskalla manauksella liikkeelle tämä kirjoitus sitten. Mora eli puukko eli veitsi on ehkä se tärkein yksittäinen juttu kun ruokaa tehdään. Hyvä kokki tekee huonommallakin veitsellä jotain mutta huono kokki ei hyvällä vai miten se menikään. Veitsi on sellainen luottokaveri ja tutun kaverin puuttuessa voi sieluun tulla suuri aukko. Ja käteen haava. Otetaanpas vertailua parin esimerkin kautta jossa sijoitellaan asioita ihan uusiksi.

Veistä ei saa hylätä tiskarin altaan pohjalle viskaamalla summamutikassa. Tiskari saattaa satuttaa kätensä kun lavuaari menee tukkoon ja siellä yllättävänä sojottava tappavan terävä tikari on yksi vaarallisimmista jutuista köökissä. Hiton harva tuon jutun uskoo ennen kuin se ensimmäinen syvä haava siitä on saatu. Ja moni ihmettelee minun kiukkuamista myös kotiolosuhteissa samasta asiasta jota itse pidän niin itsestäänselvyytenä mutta satunnaisille keittiövarpusille se pitää vääntää rautalangasta. Niin se vertaus. Ööö, ajatellaanpa vaikka taksikuskia. Kun vuoro on ajettu niin kaartaako hän 2013-mallin mesen autotalliin niin että ovi raapii seinää? Jättääkö hän valot siihen päälle, oven auki ja ehkä moottorinkin käyntiin? Polttaako hän sisällä ja ehkä viimeinen nortti tulee tumpattua vielä pelkääjän paikan penkkiin? Ei, ei, ei ja vielä kerran jumalauta ei. Mersu on kuskin työväline ja siitä pidetään huolta.

Veitsi ja teroituspuikko ovat kavereita, ehkä ajoittain jopa bestiksiä. He tykkäävät toistensa halailusta joten älä väkisin pidä heitä toisistaan erossa. Pieni silittely päivittäin tuntuu mukavalta kaikista meistä. Tai ainakin melkein kaikista sillä ystäväni Peukku-Karppasen vehniäläinen silittely herättää ristiriitaisia tunteita vanhojen kaljujen miesten keskuudessa. Mutta niin, älä erota bestiksiä. Mitenhän aikanaan Kekkonen olisi käyttäytynyt villisikametsällä jos Karjalais-Ahti olisi unohtunut Torniin? Tai entä kuinka hukassa Suentassu olisi ollut ilman Rokkaa? Tai olisiko Kurri tehnyt niin monta maalia ilman maailman parasta jääkiekkoilijaa Wayne Gretzkyä? Entä miten olisi käynyt Kultsin ilman Auvoa?

Tarvii tehdä välillä vähän bisnestä:
https://www.youtube.com/watch?v=i3t35CclUoI

Välillä toki parhaillakin kavereilla menee hetkellisesti sukset ristiin. Mie oon ite viiltänyt pari kertaa aika huolella sormeen veitsellä mutta sitten myöhemmin on asiat sovittu ja jatkettu kuten mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ehkä pahin viilto sattui lätkän MM-skabojen aattopäivänä kun Hartwall Areenan tulenuudessa köökissä annoin sipulille kyytiä. En tiennyt että sipulit on uusien veisten kätyreitä ja veitsi kosti uppoamalla vinottain peukalooni liki luuhun asti. Onneksi veitsi oli tässä tapauksessa terävä sillä lääkäri kehui viillon siisteyttä ja kertoili että muuten kuuden tikin mahduttaminen peukun päähän olisi ollut hankalampi homma. Viikko saikkua ja sitten takaisin hommiin. Tunto ei taida palata koskaan kokonaan pottusormeen mutta opinpahan kunnoittamaan tehdasteroitusta.

Unicum-pullo ei liity tekstiin mitenkään, siinä on vaan etiketissä tuo plussa. Plussa on vähän kuin Sveitsin lipussa oleva ruksi mutta sekään ei liity blogin tekstiin. Veitsi olisi liittynyt.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Perinteisillä eväillä


Huomasin ilokseni - vai oiskohan ennemmin surukseni - tänään jossain keltaisessa lehdykässä otsikon joka viittasi perinneruokiin. No, löytyihän sen takaa sitten jonkun tutkimuksen pohjalta ynnättyjä ruokasuosikkeja mutta aika pliisuja settejä. Makaronilaatikkoa, karjalanpaistia, makkarakeittoa, hernekeittoa ja esimerkiksi kaalikääryleitä. Enkä pliisuudella tarkoita missään nimessä mitään negatiivista vaan kaikkihan noista eväistä ovat vallan mainoita ruokia. Sanana tuo perinneruoka tempaisi mukanaan ja aloinkin fiilistelemään aihetta vähän edes syvemmälle.

Omassa lapsuudessa yksi pohjanmaalta kotoisin oleva perinneruoka oli klimppisoppa. Rokkaa muuten yhäkin erittäin mainiosti ja siskoni sitä kerran tai pari vuodessa tekeekin, itse on pakko tunnustaa etten tuota ole väsännyt mutta kun nyt tuli mieleen niin lupaan tehdä kyseistä evästä kattilallisen mahdollisimman pian. Mielikuva nimen perusteella on riittävän karkea pitämään eineshyllyläiset ja ketsupin suurkuluttajat loitolla. Vähän kun raottaa tuota niin reseptiikassahan on esimerkiksi vehnäjauhoja, lihaa ja sipulia joten samoja aineksiahan siinä on mukana kuin vaikkapa hampurilaisessa. Perhana, toivottavasti tuota lipsautusta ei tarvitse katua eli näinköhän jonkun monikansallisen purilaisketjun agentti sattuu tätä lukemaan ja pian rapakon tuolla puolen myydäänkin suosittuna pikaruokana klimppisoppaa.

Aikanaan kun keittämisen saloihin aloin enemmän perehtymään, kävin kokkikouluni alkua Joensuussa. Jälkeenpäin oonkin monta kertaa vastannut "ei" kysymykseen, että leivottiinko siellä joka päivä karjalanpiirakoita. Hauskemminkin kysymys on aseteltu että "siellä oli varmaan päivittäin pöydällä piirakat levällään". Tai "kuinkas munavoi?". Heheh, kuivan naurahduksen paikka. Joo siis tottakai joka päivä Joensuussa kaikki syö pelkästään piirakoita. Samoin italialaiset syö pelkästään pastaa tai pizzaa, ranskalaiset juovat pelkästään punaviiniä, tanskalaiset rakentaa legoilla 24/7, walesilaiset #€%&"vat lampaita ja niin edelleen. Tottakai.

Tuolla Pohjois-Karjalassa toki opin karjalanpaistista paljonkin ja joskus muistan ainakin leiponeeni vatruskoita. Siis mie. Leivoin. Geddöfakaadihiö. https://www.youtube.com/watch?v=TL6NY5lfBAg

Fastfood-messuilla kävin kuuntelemassa Riku Rantalan luentoa ja päällimmäisenä siitä jäi mieleen hienosti kerrottu karu fakta siitä, että maapallolta loppuu tätä menoa yllättävän pian liha. Jengi alkaa väkisinkin kohta syömään hyönteisproteiinia. Yhtenä vaihtoehtona voisi tietty ainakin pitkittää hyttyspatoihin tai ampparikiusaukseen siirtymistä vanhalla savolaisella reseptillä. Nauris-oravapata saattaisi olla täysin syötävää, onhan sitä syöty vasta 1800-luvulla ja ilmeisesti ihan juhlapöytäänkin se on kelvannut.

Keksinpä lennosta vielä vitsinkin eli lopeta lukeminen tähän ellet halua pahaa mieltä.
- Tarjoilija, keitossani on kärpänen.
- Olen pahoillani, koppakuoriaiset olivat päässeet loppumaan.

Miun klimppisoppaan ei kuulu perunat.



torstai 19. maaliskuuta 2015

Listat


Joka paikassa kaikki pitää listata. On topkolmosia ja haasteita tyyliin "revin viis hiusta viis kertaa päivästä ja haastan myös viis kaveria repimään ne" - mitä parturitkin tuosta ajattelee.. Toisaalta listaaminen on aika hauskaa ja haastanpa tässä nyt sitten itseni listaamaan muutamat jutut. Tätähän voi jokainen vaikka kokeilla itsekin eli minuutti aikaa per otsikko ettei mene turhaan mietiskelyn puolelle.

TOP 3 - keittiövälineet

1. Victorinoxin (en saa tästä ees vielä rahaa mainoksena. vielä.) puuvartinen sahalaitaveitsi
2. Ikean 365 -pannu (enkä tästäkään)
3. Vanha voileipägrilli

TOP 3 - tv-ohjelmat jotka liittyy jotenkin ruokaan

1. Kokkisota
2. Kulkija Kuosmanen ja kappale kauneinta Suomea
3. Kuuluisat kuppilat

Ois näköjään voinu laittaa tarkennuksen listaan, että k-kirjaimella alkavat..

TOP 3 - huonoimmat jutut ja tokaisut

1. Lihapiirakka rahalla ja hampurilainen munalla.
2. En tarvi kuittia kun ei mee verotukseen (naurahdus päälle).
3. Silliä kullekin.

TOP 4 - mauttomat keittiöbiisit

1. Cheek - Timantit on ikuisia (Kiitos kuuluu jyväskyläläiselle hipille, tätä ei pysty ikinä kuuntelemaan)
2. Donny Olkkola - Urheilu on ihanaa (JYP 2009 ja viikon mittaiset mestaruusjuhlat..)
3. Klamydia - Persealasti
4. Raptori - Rane (Tänks Pete..)

Ja jos joku listasta ihmetyttää niin tässäpä linkkiä tuohon kakkoseen: https://www.youtube.com/watch?v=4DZ6IhwfuOU

Siitä korvamato jollekin!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

 Haukkapaloja maailmalta


Burgereita on niin monennäköisiä joten nuo ensi kesälle suunnitellut on vain yksi näkemys, sellainen Sahiksen Keittiöurpon näkemys. Jossain vaiheessa mulla oli oma määritys siihen malliin, että hyvää burgeria ei voi syödä käsin. Tässä kohdassa oli tingittävä siitä ajatuksesta sillä mikä onkaan hirveämpää kuin grilliltä ostettu tuote minkä syöminen vaatisi vähintään kolme kättä tai vaihtoehtoisesti kaksi suuta. Jos edellämainittuja extroja ei satu löytymään niin sitten tarvitaan parikymmentä servettiä ja silti pyykinpesureissu ainakin paidan/takin ja housujen osalta on pomminvarma. Kännissä tuo sitten vielä korostuu, kun tulee pyyhittyä suupielet hihoihin ja todennäköisestä ainakin mausteita löytyy kengiltäkin.

Parhaita pikaruokakokemuksia löytyy omalta osalta lopuksi Suomesta turhan vähän ja näin ollen tuohon ensi kesän purilais-haasteeseen asetettu rima ei ollutkaan ihan kuudessa metrissä. Ainakin Tammelan torin grilliltä ostettu pärämätsi (kirjoitetaan peremetc – eli unkarilainen ryppypiiras) on klassikko ja harvoin siellä ilta- tai yöaikaan vieraillessa ei viitsi edes lukea grillin listaa koska valinta on niin selvä. Kuopion torin tarjonnasta löytyy sitten kalakukon oheen myös klassikko mikä vei mukanaan jo ennen kuin tiesin mitä ruokalaji pitää sisällään. Rasvakaapeli. Siis rasvakaapeli. Pakkohan sen on toimia. Ja ainakin joskus soittoaikoina kun keikan ja takahuonejallun jälkeen oli ilta livennyt valomerkkiin niin rasvakaapeli toimi. Sen verran hatarat muistikuvat tuosta oli jäänyt että toissa kesänä oli pakko käydä tarkistamassa mikä tuo rasvakaapeli sitten oikein oli. Paksuksi balkan-siivuksi väitti silloinen grillin kesäossi, mutta sen verran vähän oli lupsakkuutta ja myyntimiehen vikaa että jäipä tuo testaamatta uusiksi. Saattaapi olla että joskus testaan. Vuan suattaapi olla etten testookkoon.

Ulkomailta klassikoita kyllä tulee heti mieleen. Johan monin paikoin kulttuurissa on sellainen pieni syöminen ihan normaalia, että voinee vähän syödä vaikkei olisi niin nälkäkään. Ainakin Berliinissä tuli syötyä niin monta superhyvää döneriä että sekosin laskuissakin. Hinnallakaan niitä ei ollut pilattu joten joskus tuli ostettua sellainen ihan huvikseen vanhalla heinolalaisella teemalla: ”Suuta kuivaksi”. Manchesterissa jossain Arndalen nurkilla oon taasen järkyttävässä kanuunassa aamuoluen jälkeen maistellut sen luokan lantin arvoisen hodarin että on nälän ja krapulan siirtäminen ollut tosiasia useamman tunnin ajan. Siinäkin on aikaansaatu janon tunne pikaisesti ja annoskoon ollessa kohdillaan on kropan lisäksi matkaseura kiitellyt kun uusi mies on taas kerran syntynyt jatkamaan elämää. Oma lukunsa on tietysti myös tsekkiläiset makkarat, viimeksi nautiskelin parilla eurolla sellaisen lihajöötin (taisi olla lammasta) sämpylän kera, ettei huvittanut enää mennä illalla edes syömään.

Noista lähtökohdista kun on koittanut löytää suomalaisen makuun, kukkaroon ja jopa humalaiseen käteen sopivan välimallin niin haasteita on piisannut. Uskon kuitenkin siihen että käsintehty sämpylä, joka saa käsintehdyn pihvin sisälleen kera hyvien (ja tietty itse sorvattujen) kastikkeiden toimii väkisinkin.

Jumaleissön, tässähän puskee nälkää.

Shufflella löytyi koneelta tällainen purilainen. Manchesterista on tää kuva eli en oo ite tota tehnynnä.


lauantai 14. maaliskuuta 2015

 

Sahiksen Keittiöurpo tarinoi


Tästä se lähtee. Blogin ensimmäiset lauseet ja mietteet meinaan. Kliseisesti sanottuna puhaltavat uudet tuulet eli kohti uusia haasteita tieni käy. Ensi kesän juttuja tuli tuossa jo testattua vaikka virallisesti miusta tulee Sahiksen Keittiöurpo vasta pääsiäisen jälkeen. Ai että kuinka koeannosten tekeminen sujui? Tokko se hirmuisesti kiinnostaa mutta kerronpa silti.

Uudet annokset vaatii aina jonkinlaisen inspiraation joka muuttuu innovaatioksi. Ei perkele, nyt menee sanasto jo liian hienoksi. Sanotaan suomeksi sama eli parhaat ideat syntyy miulla aina saunassa tai lenkillä. Sitten pitää laittaa suodatin päälle ja karsia sellainen 90% pois ja vielä miettiä tarkkaan mitän tuosta jäljelle jääneestä kymmenestä pinnasta lähtee testailemaan ja kehittelemään eteenpäin. Tällä erää kokeeseen päätyivät tulevan kesän tapahtumissa myytävät annokset.

Rokki soimaan, misattavat kylmiöstä pöydälle, veitsi käteen ja menoksi. Uudessa köökissä tuo aina oman haasteensa se, mistä mikäkin tavara löytyy. Mie en oo mikään laitteilla brassailija vaan terävä veitsi ja leikkuulauta on ne tärkeimmät. CD-soitin lähti heti muuten puutelistalle, vaikka radion aamuohjelmia on ihan jees kuunnella tarinoiden osalta niin musiikkipuoli alkaa tökkimään viimeistään kolmantena päivänä. Antaa sen Wiskarin ajella mökkitiellään (mielellään puuhun), mie voisin mieluummin vaikka Bourdain-henkisesti kuunnella punkkia.

Burgereita testasin neljää erilaista, pari kala- ja pari lihaversiota. Kalaisammasta jatkoon pääsi se, missä oli pihvissä kuhaa, kylmäsavustettua lohta ja kapriksia. Sitrusmajo ja perhanan hyvä rautalampelainen (vai onko se rautalammilainen) sämpylä kruunasi tämän ”pöötsön”. Lihaisampaan pihviin upposi nautaa, nachoja, ciabattaa ja mausteita. Siihen keittelin pohjalle paprikahillon joka makeutti suolaista pihviä aika kivasti. Vähän tuli kokoluokassa ahnehdittua eli se 250g pihvi on pakko varmaan pienentää sillä tuollaisen syöminen ilman taisteluvälineitä on turhan paha case. Kuitenkin tarkoitus on tehdä sellainen eväs jonka pystyy syömään a) kännissä b) samalla kun kuuntelee livemusiikkia c) sammumispisteessä d) niin että kotona aamulla rinnuksilta näkee mitä se on sisältänyt e) ja niin edelleen.

Ai niin ja jos ajattelee vaikka festarien toista tai kolmatta aamua. Tekee niin pirusti mieli jotain pientä suolaista että saisi taitettua oloa paremmaksi ja janoa luonnollisemmaksi. Kenties joku tietää tuntee ja kokee kolauksen omassatunnossaan nirhatessaan silmälasin sangalla nötköttipurkkia auki. Mulla on tarjota teille ratkaisu tähän ongelmaan ensi kesänä. Riittävän suolainen smetanalla aateloitu vorschmack-leipä. Eipä toimi yhtään vai hä?

Sahiksen Keittiöurpo laittaa Misfitsin soimaan ja siirtyy saunan lauteille miettimään seuraavia juttuja.

Edessä kalapöötsöt, taustalla vaanii vorschmack-ruikkari.

Lihaisat kumppanukset.

Ehtaa käsityötä maissilastuja lukuunottamatta.