Matkakuumetta

Vissiin jonkintyyppinen matkakuume on Keittiöurpolla päällänsä. Ja vielä kun tietää ettei tämänhetkinen elämäntilanne mahdollista vielä pitkään aikaan reissuja niin sitä on lääkittävä moista tautia köyhänmiehen reissuilla. Ei kun karttakirja käteen (tai kuuklemäps auki) ja fiilistelemään missä päin maailmaa mahtaa olla minkälaisia urpoja. Niin ja ettei sitten alkoholiton arki tai nälkä yhtään pahenisi niin fiilistelenpä sitten samantien mitä noissa erinäisissä paikoissa voisikaan nautiskella maan tapojen mukaisesti.

Brittilään

Just nyt kun sattuisin lähtemään saarille niin hyppäisin varmastikin juuri Manchesteriin menevään koneeseen. Ennen sitä toki pitäisi kentällä nuolaista joku täsmähintainen välikalja ja koneessa ehkä pari lisää että pääsisi jonottelemaan vessaan. Mansen kentällä en viitsisi enää jonotella ainakaan matkatavaroita (eli jos en olisi niitä jättänyt suosiolla Suomeen niin sinnehän jäisivät pyörimään). Suuntaisin suoraan lentokenttäkiskalle, ostaisin sieltä muna-majoneesikolmion, parit Strongbowt ja painuisin lippuautomaatin kautta junalaiturille. "Please, mind the gap" -kuulutuksen jälkeen astuisin tramiin ja tuolla vajaan puolen tunnin matkalla nuolaisisin nuo kuivat omput kitusiin. Rautatieasemalta kävelisin suorinta tietä Paramountiin (pubi siis), tilaisin jonkun paikallisen kausi-alen sekä fish&chips -setin. Istuisin teeveen ääreen katselemaan uusimmat Valioliiga-uutiset ja jatkaisin lokaalien vellien parissa niin pitkään kun huvittaisi. Voi veljet. Joskus mie vielä teen noin. Parhaillaan joku paikallinen Keittiöurpo (veikkaisin hänen nimekseen Mark - lausutaan maak) pesee köökkiä, ripustaa kohta essun naulaan ja hipsii paikalliseen imaisemaan parit keitot. Kivat sille. Mark ei muuten ole koskaan kuullutkaan pesäpallosta eikä hän tiedä kuka on Bull Mentula. Tippaleivän hän sentään tunnistaa kuvasta.

Tuonne on tainnut tulla jokunen punta jätettyä..

Saksaan

Lähtömeiningit tuohon koneen Manner-Eurooppaan laskeutumiseen asti olisivat varmastikin kuten edellä. Perille päästyäni paikallisjuna veisi mihin veisi, mutta joka tapauksessa sieltä löytyisi jostain mesta mistä mie saisin ihan helvetin ison schnitzelin. Mie varmaan tilaisin niitä ainakin kaks (lue: KAKSCH!!) ja moisen alashuuhtominen onnistuisi parhaiten vehnäoluella. Ja paikallinen Keittiöurpo siellä juuri vahaakin viiksiään, kampaa jakauksensa tasaisesti, huutaa käskevästi kiitokset päivästä kollegoilleen ja suuntaa nöyryyttämään vähintään kuusi leikettä, kahdeksan velliä ja painuu kotio. Paikallisen biergartenin toilettitiloissa hän vielä ennen lähtöään pelaa tietynlaista kolikkopeliä josta ei saa rahallista voittoa mutta kylläkin pahvirasian minkä sisällöllä hän viihdyttää hetken itseään vielä kotona. Enhän mie tuollaisista tietenkään mitään tiedä mutta kaverit on kertoneet. Niin tuon paikallis-urpon nimi on tietenkin Dieter eikä hän tunne nimeltä yhtään suomalaista jalkapalloilijaa. Teemu Pukki -nimen kuulessaan hänen kasvoilleen leviää kuitenkin perverssi hymy.

Rili feimöös in tsöömani.

Prahaan

Lähtöosasto ennalta kerrotun tuttu ja turvaton. Perillä kentällä bongaisin mittarin ja matkalla kohti Zizkovin baareja pysähdyttäisiin kuskin opastuksella jostain huoltsikalta ostamassa pari liki-ilmaista Staropramenia ja kenties snadi lekkeri slivovicea. Perillä paikalliskuppilassa pöytään olisi saatava leivän sisään väsätty gulassi joka menee toki mukavimmin alas muutamalla tuopillisella. Voi jehna että ne sopat onkin siellä hyviä. Eikä edes maksa mitään. Kotimaassa ei jokaisessa ostoskeskuksessa pääse edes viskaamaan kepillistä sillä hinnalla millä tuolla saapi lounaan. Mutta hei, paikallinen Keittiöurpo - Jiri nimeltään - on juurikin pessyt köökin lattian ja puhuu puhelimeensa niin perhanan nopealla sykkeellä ettei siitä saa varmaan kukaan sanaakaan selvää. Hän heittää kokkitakin naulaan, kipaisee naapurikioskista pullollisen viiniä jonka hän nautiskelee kavereiden kanssa jossain viihtyisässä puistikossa. Suomesta Jiri tietää sen verran että sieltä tulee jääkiekkoilijoita ja että jokunen vuosikymmen sitten suomalaiset ovat kuulemma pärjänneet myös mäkihypyssä. Matti Nykäsen biisin kuullessaan hän kuitenkin vakavoituu, esittää osanottonsa ja häipyy surullisin silmin kohti Prahan yötä.

Pivo.

No joo, olipas siinä tarpeellista kirjoiteltavaa mutta sainpahan etämaistella muutamia hyväksi koettuja makuja ja fiiliksiä. Vitsiin on hyvä päättää:

- Miksei Prahassa ole vieläkään kallista?
- No kun prahaa on kyllä.

Selityksiä, selityksiä

Blogi on ollut nyt vähän heitteillä. Mutta niin kuin yleensä, selityshän löytyy aina kaikkeen ja tällä erää se on niin sanotusti kiire. Seuraava teksti on julkaistu Itä-Hämeen "Päivän Vieras" -palstalla maanantaina 29.6.2015
-----

Etelään muuttamassa

Tässä on tullut viime vuosina muutettua ihan hitokseen. Viimeiseen kuuteen vuoteen taitaa mahtua se yhdeksän muuttoa joten tietosanakirjalaatikot ovat nähneet varaston jos toisenkin. Päätös tästä siirtymästä on kytenyt jo pitkään ja nyt päätettiin sitten perheen kanssa laittaa niin sanotusti homma isolleen. Ollaan myyty ja jaettu ilmaiseksi tavaraa aika paljon pois, ettei suotta tarvitse kauas etelään muuttaessa raahata niin paljoa sälää sitten mukaan. Jakoon tai myyntiin on lähtenyt muun muassa keittiön pöytä tuoleineen, kaikki patjat, tv-tasot, hirmuinen määrä astioita, lipastoja ja hyllyjä.

Muutama kuukausi sitten tuttu ravintolayrittäjä Keski-Suomesta teki ison päätöksen ja osti majatalon Thaimaasta. Hän lähti siis sinne yrittäjäksi ja myi asuntonsa Suomesta. Hommat ovat rullanneet ilmeisen hyvin, sopeutuminen on tapahtunut helposti ja ilmaston sekä olosuhteiden puolesta hän on tuskin jäänyt hirmuisesti kaipaamaan kotimaan keväistä helleaaltoa. Ja kyllähän yhteydenpito vanhojen tuttujen kanssa nykypäivänä onnistuu helpostikin kun on olemassa kaiken maailman naamakirjoja ja skypejä. Tiedä sitten oliko hänen viitoittama esimerkkinsä yksi tärkeä juttu miten kirkonkylän mies perheineen uskalsi lähteä ottamaan ison askeleen kohti tuntematonta.

Tulevaan asuinympäristöömme emme juuri ole vielä päässeet tutustumaan. Ihan kivenheiton päässä asuntoamme sijaitsee kuitenkin kuulemma paikkakunnan kuuluisin vuori. Lisäksi ulkoilumaastot ovat ilmeisen hyviä, mikäli hurjia korkeuseroja ja villipetoja ei suotta pelkää. Kaupungin ydinkeskustaankaan ei ole montaa kilometriä matkaa, metropysäkkiä ei tosin lähettyvillä ole. Natiivit ajelevatkin kuuleman mukaan pääasiassa omilla autoilla tai polkupyörillä. Uusista naapureistamme ei ole vielä tarkempaa käsitystä, mutta onneksi nettisanakirjojen avulla on selvitty ennenkin. Pitää muistaa pakata vaan riittäävästi juhlamokkaa ja ruisleipää muuttokuormaan että pystyy välttämään pahinta koti-ikävää. Sitten kun vielä pakkaa matkaan Metsolat-kirjat sekä ison kasan VHS-Kotikatuja niin kai sitä pärjäilee. Mikäli netti toimii hyvin niin sittenhän onneksi pääsee myös väijymään mikä vero kotimaassa milloinkin kohoaa. Niin ja uudessa lähikaupassamme kuulemma kupillinen kahvia maksaa vain euron. Nätti kaupunkikin se kuulemma on. Se on kuitenkin meille tärkeää sillä tarkoitus on kuitenkin kasvattaa myös lapset uudessa kodissa läpi koulutien.

Enkä mie nyt sitten lopuksi tiedä onko tuo muuttaminen edes niin hirmuinen kulttuurishokki. Jokihan siinä kuitenkin vaan ylitetään. Ja siinäkin menee silta, ainakin vielä. Toki Jyränkö on ihan eri mesta kuin Kirkonkylä. ”Kookoon” (enkä tarkoita sitä lätkäjoukkuetta) joutuu opettelemaan lauseen: ”Mä asun Jykes.”