Haukkapaloja maailmalta

Burgereita on niin monennäköisiä joten nuo ensi kesälle suunnitellut on vain yksi näkemys, sellainen Sahiksen Keittiöurpon näkemys. Jossain vaiheessa mulla oli oma määritys siihen malliin, että hyvää burgeria ei voi syödä käsin. Tässä kohdassa oli tingittävä siitä ajatuksesta sillä mikä onkaan hirveämpää kuin grilliltä ostettu tuote minkä syöminen vaatisi vähintään kolme kättä tai vaihtoehtoisesti kaksi suuta. Jos edellämainittuja extroja ei satu löytymään niin sitten tarvitaan parikymmentä servettiä ja silti pyykinpesureissu ainakin paidan/takin ja housujen osalta on pomminvarma. Kännissä tuo sitten vielä korostuu, kun tulee pyyhittyä suupielet hihoihin ja todennäköisestä ainakin mausteita löytyy kengiltäkin.

Parhaita pikaruokakokemuksia löytyy omalta osalta lopuksi Suomesta turhan vähän ja näin ollen tuohon ensi kesän purilais-haasteeseen asetettu rima ei ollutkaan ihan kuudessa metrissä. Ainakin Tammelan torin grilliltä ostettu pärämätsi (kirjoitetaan peremetc – eli unkarilainen ryppypiiras) on klassikko ja harvoin siellä ilta- tai yöaikaan vieraillessa ei viitsi edes lukea grillin listaa koska valinta on niin selvä. Kuopion torin tarjonnasta löytyy sitten kalakukon oheen myös klassikko mikä vei mukanaan jo ennen kuin tiesin mitä ruokalaji pitää sisällään. Rasvakaapeli. Siis rasvakaapeli. Pakkohan sen on toimia. Ja ainakin joskus soittoaikoina kun keikan ja takahuonejallun jälkeen oli ilta livennyt valomerkkiin niin rasvakaapeli toimi. Sen verran hatarat muistikuvat tuosta oli jäänyt että toissa kesänä oli pakko käydä tarkistamassa mikä tuo rasvakaapeli sitten oikein oli. Paksuksi balkan-siivuksi väitti silloinen grillin kesäossi, mutta sen verran vähän oli lupsakkuutta ja myyntimiehen vikaa että jäipä tuo testaamatta uusiksi. Saattaapi olla että joskus testaan. Vuan suattaapi olla etten testookkoon.

Ulkomailta klassikoita kyllä tulee heti mieleen. Johan monin paikoin kulttuurissa on sellainen pieni syöminen ihan normaalia, että voinee vähän syödä vaikkei olisi niin nälkäkään. Ainakin Berliinissä tuli syötyä niin monta superhyvää döneriä että sekosin laskuissakin. Hinnallakaan niitä ei ollut pilattu joten joskus tuli ostettua sellainen ihan huvikseen vanhalla heinolalaisella teemalla: ”Suuta kuivaksi”. Manchesterissa jossain Arndalen nurkilla oon taasen järkyttävässä kanuunassa aamuoluen jälkeen maistellut sen luokan lantin arvoisen hodarin että on nälän ja krapulan siirtäminen ollut tosiasia useamman tunnin ajan. Siinäkin on aikaansaatu janon tunne pikaisesti ja annoskoon ollessa kohdillaan on kropan lisäksi matkaseura kiitellyt kun uusi mies on taas kerran syntynyt jatkamaan elämää. Oma lukunsa on tietysti myös tsekkiläiset makkarat, viimeksi nautiskelin parilla eurolla sellaisen lihajöötin (taisi olla lammasta) sämpylän kera, ettei huvittanut enää mennä illalla edes syömään.

Noista lähtökohdista kun on koittanut löytää suomalaisen makuun, kukkaroon ja jopa humalaiseen käteen sopivan välimallin niin haasteita on piisannut. Uskon kuitenkin siihen että käsintehty sämpylä, joka saa käsintehdyn pihvin sisälleen kera hyvien (ja tietty itse sorvattujen) kastikkeiden toimii väkisinkin.

Jumaleissön, tässähän puskee nälkää.

Shufflella löytyi koneelta tällainen purilainen. Manchesterista on tää kuva eli en oo ite tota tehnynnä.