Mestaruus 2009 keittäjän silmin

Mestaruus 2009 keittäjän silmin

Oli kyllä kunnia saada keittää maamme kovimman urheilulajin parissa vuosikausia. Sinänsä oli aika hauska palata tänään aiheen tiimoille Iltalehden sivustolla kun toimittajan kanssa tovi jutusteltiin noista niin naurettavista ruokakohuista mitä periaatteessa kuka tahansa voi kehittää mistä vaan. Enkä halua puida mitään tän hetken meneillään olevista yksittäisistä twitter-kuvista, joukkueruokailuista tai muustakaan tuollaisesta. Allaolevasta linkistä voi lukea mitä tänään tuli höpöteltyä:

Keittiöurpo Iltalehdessä

Menenpä hetkeksi takaisin tuonne muutaman vuoden taakse ja fiilistelen vähän muutamia kohtia, millaista se ruuan kanssa työskentely olikaan JYPin keittiössä.

2009 kevät oli huikeaa aikaa. JYP voitti ensimmäisen Suomen Mestaruutensa ja nuo playoffit kaikkineen oli jotain niin siistiä että jälkeenpäin huomasi tehneensä aikamoisen määrän työtuntejakin. Duuniputkelle tuli muistaakseni 32 päivää mittaa, tunteja en muista ollenkaan. Tosin mestaruuden myötä sitten juhlittiin tiistain ja sunnuntain välinen yö, hukattiin lompakko ja niin edelleen. Tuon juhlaviikon myötä miulla on niin hieno vaimokin että eihän tuota viikkoa voi tyystin mitenkään unohtaakaan. Vaikka siellä seassa ehkä muutama sekava hetki onkin.

Tuon playoff-kuukauden aikana tapahtui muun muassa seuraavanlainen hauska setti. Toinen finaali pelattiin Oulussa ja voitettiin se Viitasen Mikon maalilla. Olin katsomassa kyseistä peliä Jyväskylän keskustan tuntumassa sijaitsevassa baarissa ja tokihan sitten piti jokunen voitonmalja kilistellä. Huomenna olisi välipäivä sillä seuraava matsi Jyväskylässä pelattaisiin vasta ylihuomenna. Päätin kuitenkin laittaa onnitteluviestiä voitosta joukkueen bussiin ja melkein heti sieltä tulikin puhelua takaisin. Olisiko saumaa saada huomenna sittenkin ruokaa. Tottakai on, vastasin välittömästi. Kietaisin tuopin tyhjäksi, maksoin piikin pois ja hyppäsin taksiin että ehtii hetken huilimaan ennen aamua. Seuraavana aamuna köökkiin, pastat tulille ja hyväntuulinen Hurrikaanijengi sai syödäkseen.

Kaiken kaikkiaan tuon kevään aikana pääsi kokemaan niin unohtumattomia hetkiä urheilun parissa että niitä on vaikea kertoa. Välttämättä monikaan urheilijakaan ei pääse elämässään niin hienosti toimivaan organisaatioon mukaan kuin missä minulla oli etuoikeus touhuta.

Kolmas finaali voitettiin kotona ja neljännessä oli sitten jo mestaruus katkolla. Oli tarkoitus lähteä ravintolaporukan kanssa Ouluun tsekkaamaan tuo peli. Viime metreillä tuli kuitenkin päätös, että pidetään myös kotihalli auki ja näytetään kaikista mahdollisista telkkareista, screeneiltä sekä mediakuutiolta tuo matsi myös Jyväskylässä. Pidettiin tuota ideaa ravintolaväen kesken ihan höpöhöpönä. Kuka nyt tyhjään halliin tulisi peliä katsomaan. No eipä juuri kukaan, paitsi reilu neljä tuhatta henkeä. Sekin oli melkoinen etuoikeus olla tekemässä tuota iltaa. Muistan että hampurilaiset loppui heti kärkeensä ja muutenkin kaivettiin myytävää ruokaa kaapeista sen mitä oluenmyynniltä ehdittiin. Myös mie olin bisseä myymässä ja kun mestaruus ratkesi niin tunnelma oli niin käsittämätön, että vieläkin nousee ihokarvat pystyyn kun tätä kirjoittaa ja sitä miettii.

Huikeita fiiliksiä, välillä pettymyksiä ja vastoinkäymisiä, mutta silti. En ikipäivänä vaihtaisi pois elämästäni sitä aikaa mitä sain JYPillä olla duunissa. Oli se hienoa.

Urheilu on ihanaa!