torstai 17. syyskuuta 2015

Mestaruus 2009 keittäjän silmin

Mestaruus 2009 keittäjän silmin


Oli kyllä kunnia saada keittää maamme kovimman urheilulajin parissa vuosikausia. Sinänsä oli aika hauska palata tänään aiheen tiimoille Iltalehden sivustolla kun toimittajan kanssa tovi jutusteltiin noista niin naurettavista ruokakohuista mitä periaatteessa kuka tahansa voi kehittää mistä vaan. Enkä halua puida mitään tän hetken meneillään olevista yksittäisistä twitter-kuvista, joukkueruokailuista tai muustakaan tuollaisesta. Allaolevasta linkistä voi lukea mitä tänään tuli höpöteltyä:

Keittiöurpo Iltalehdessä

Menenpä hetkeksi takaisin tuonne muutaman vuoden taakse ja fiilistelen vähän muutamia kohtia, millaista se ruuan kanssa työskentely olikaan JYPin keittiössä.

2009 kevät oli huikeaa aikaa. JYP voitti ensimmäisen Suomen Mestaruutensa ja nuo playoffit kaikkineen oli jotain niin siistiä että jälkeenpäin huomasi tehneensä aikamoisen määrän työtuntejakin. Duuniputkelle tuli muistaakseni 32 päivää mittaa, tunteja en muista ollenkaan. Tosin mestaruuden myötä sitten juhlittiin tiistain ja sunnuntain välinen yö, hukattiin lompakko ja niin edelleen. Tuon juhlaviikon myötä miulla on niin hieno vaimokin että eihän tuota viikkoa voi tyystin mitenkään unohtaakaan. Vaikka siellä seassa ehkä muutama sekava hetki onkin.

Tuon playoff-kuukauden aikana tapahtui muun muassa seuraavanlainen hauska setti. Toinen finaali pelattiin Oulussa ja voitettiin se Viitasen Mikon maalilla. Olin katsomassa kyseistä peliä Jyväskylän keskustan tuntumassa sijaitsevassa baarissa ja tokihan sitten piti jokunen voitonmalja kilistellä. Huomenna olisi välipäivä sillä seuraava matsi Jyväskylässä pelattaisiin vasta ylihuomenna. Päätin kuitenkin laittaa onnitteluviestiä voitosta joukkueen bussiin ja melkein heti sieltä tulikin puhelua takaisin. Olisiko saumaa saada huomenna sittenkin ruokaa. Tottakai on, vastasin välittömästi. Kietaisin tuopin tyhjäksi, maksoin piikin pois ja hyppäsin taksiin että ehtii hetken huilimaan ennen aamua. Seuraavana aamuna köökkiin, pastat tulille ja hyväntuulinen Hurrikaanijengi sai syödäkseen.

Kaiken kaikkiaan tuon kevään aikana pääsi kokemaan niin unohtumattomia hetkiä urheilun parissa että niitä on vaikea kertoa. Välttämättä monikaan urheilijakaan ei pääse elämässään niin hienosti toimivaan organisaatioon mukaan kuin missä minulla oli etuoikeus touhuta.

Kolmas finaali voitettiin kotona ja neljännessä oli sitten jo mestaruus katkolla. Oli tarkoitus lähteä ravintolaporukan kanssa Ouluun tsekkaamaan tuo peli. Viime metreillä tuli kuitenkin päätös, että pidetään myös kotihalli auki ja näytetään kaikista mahdollisista telkkareista, screeneiltä sekä mediakuutiolta tuo matsi myös Jyväskylässä. Pidettiin tuota ideaa ravintolaväen kesken ihan höpöhöpönä. Kuka nyt tyhjään halliin tulisi peliä katsomaan. No eipä juuri kukaan, paitsi reilu neljä tuhatta henkeä. Sekin oli melkoinen etuoikeus olla tekemässä tuota iltaa. Muistan että hampurilaiset loppui heti kärkeensä ja muutenkin kaivettiin myytävää ruokaa kaapeista sen mitä oluenmyynniltä ehdittiin. Myös mie olin bisseä myymässä ja kun mestaruus ratkesi niin tunnelma oli niin käsittämätön, että vieläkin nousee ihokarvat pystyyn kun tätä kirjoittaa ja sitä miettii.

Huikeita fiiliksiä, välillä pettymyksiä ja vastoinkäymisiä, mutta silti. En ikipäivänä vaihtaisi pois elämästäni sitä aikaa mitä sain JYPillä olla duunissa. Oli se hienoa.

Urheilu on ihanaa!


perjantai 11. syyskuuta 2015

Makkala on hyvää luokaa

Taas on ollut niin hiljaista täällä, että lasketaan vähän rimaa. Kun kelloon ei löydy mistään lisää tunteja niin julkaistaan vanhoja tekstejä. Tämä kyseinen teksti on julkaistu elokuussa 2013 Itä-Hämeessä mutta koska makkala on aiheena klassikko niin menköön. Ja todetaan samalla että viime kuussa juhlittiin siis HK:n Sinisen 52-vuotispäivää.
  - - -

Makkala on hyvää luokaa


Valkeakoskelainen kitarateknikko totesi muinoin tamperelais-henkisessä viihdeohjelmassa kuolemattoman lauseen: Makkala on hyvää luokaa. Paikkaahan se pitää ja myös tuosta lauseesta on tullut klassikko, ettei jopa tarvitsisi sanoa omituista sanaa: lentävä. Kyseinen sketsi eteni jotenkin niin että naisen tarjoama omatekemä ruoka – vai pitäisikö sanoa luoka – ei kelvannut vaan omasta muovipussista kaivettu lenkkimakkara oli sitten illalliseen kelpaava eines.

Ja tänäänhän on makkaranystävillä juhlapäivä. Ikuinen klassikko eli HK:n Sininen lenkki täyttää tällä päivämäärällä 50 vuotta. Onneksi olkoon ”blooa”, uskon että ”lökäriä” myydään ja syödään tänään hurjan monta kiloa. Eräs tuttu bassotaiteilija kaivanee kyseisen tuotteen povitaskustaan ja huitaisee sen kylmänä naamariin ruokatunnilla. Sininenhän on parhaimmillaan kylmänä tai lämpimänä. Kotona tai kylässä. Suomessa tai Turussa. Saunassa tai taksijonossa. Lompakossa tai silmälasikotelossa. Ja päivänsankaria yhtään väheksymättä, moni muu ”putki” kyllä saa allekirjoittaneen nostamaan peukkunsa ylös. Samoin suupielet, joista kenties nälkäisenä valuu vähän kuolaakin.

Hippasen ärsyttää aina keväisin, kun markkinoille tulee niin monta uutta makkaralaatua. Siinä sitä sitten pitää yrittää juhannukseen tai heinäkuun alkuun mennessä testata mahdollisimman monta uutta versiota läpi. Loppujen lopuksi menee pari viikkoa niin sanottujen makkaraövereiden parissa eli rasvakaapelia ei tee mieli ollenkaan. No, kesän taittuessa loppua kohti uutuuksista grilliin mahtuu ehkä yksi tai kaksi variaatiota mutta mielellään sinne valitsee kuitenkin niitä rakkaita tuttuja kämppingejä ja kapanosseja.

Makkaran parhaimpiin kavereihin kuuluu toki sinappi. Jotkuthan sotkevat siihen myös ketsuppia ja mikäs siinä. Mieluummin miten vaan. Saksassa syömäni currywurst kyllä toimii myös erittäin hyvin, samoin toki pienten lihafirmojen erikoisputket joihin on myös tullut tutustuttua niin usein kuin vaan mahdollista. Sitten on tietysti vielä kaikilla se oma, ainut ja oikea tyyli paistaa makkaraa. Joko viiltojen kanssa tai ilman, kaasulla tai hiilillä, tikun nokassa tai uunissa.

Voi pojat mitä ruokaa sainkaan viime viikonloppuna. Kunnon makkarakastiketta vanhan ajan tyyliin eli ruskeassa kastikkeessa ja keitettyjen perunoiden kera. Koeannoksena valmistin myös tulevaa kiekkokautta varten variaation kolmesta erilaisesta makkarasta kera haudutetun hapankaalin ja omatekemän jalon sinapin. Mutta Heinolassa syntynyt klassikko on silti ehkä suosikkini makkararuuista. Jokkismakkara siis. Legendaarinen makkara valmistetaan äärimmäisen kuumassa grillissä niin että pinta palaa mustaksi mutta makkara on sisältä yhä kylmää. Voi veljet.